Lukuvuosikatsaus 2021‒22

Rehtori Mari Aalto kirjoittaa viimeisen lukuvuosikatsauksensa tilulaisille.

Mari Aalto Tilu-taipaleensa alussa.

Takana on muutosten ja poikkeusten vuosi. Monien päällekkäisten uudistusten ajoittuminen tälle lukuvuodelle on leimannut vahvasti toimintaamme, ja pandemian aiheuttamat poikkeusolot muuttivat edelleen arkeamme sekä aikataulujamme.

Syksyllä Tikkurilan lukiossa aloitti 406 uutta ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Tässä ikäryhmässä aloittivat ensimmäiset laajennetun oppivelvollisuuden piirissä opiskelevat. Olemme tarjonneet ensimmäistä vuotta oppimateriaalit ja opiskeluvälineet uusille opiskelijoille. Maksuttomien oppimateriaalien käyttöönotossa on ollut paljon uutta opeteltavaa.

Opetuksessa on ollut käytössä kaksi opetussuunnitelmaa, Lops 2016 ja Lops 2021. Kahden eri opetussuunnitelman toteuttaminen haastaa aina työjärjestyksen tekoa, valintojen tekemistä ja opetuksen suunnittelua.  Käyttöön tulivat uuden opetussuunnitelman myötä moduulit, opintojaksot ja opintopisteet. Termit ovat menneet sekaisin ja poisoppiminen kurssinimityksistä vie pitkään.

Elokuussa lukiostamme valmistui 31 IB-linjan opiskelijaa, joulukuussa lakitettiin 33 uutta kansallisen puolen ylioppilasta ja keväällä 271. Pitkälti yli 300 nuorta on siis lähetetty maailmalle etsimän omaa jatkopaikkaansa moninaisten valintojen ja mahdollisuuksien maailmassa.

Kuka olisi vielä lukuvuoden alkaessa voinut ajatella, että kevätpuolella sota Euroopassa varjostaa elämäämme ja toukokuussa on opettajien lakko.

Onneksi kuitenkin tiukkojen koronarajoitusten jälkeen päästiin jälleen viettämään perinteistä naamiaisgaalaamme, juhlimaan joulua, penkkareita, vappua ja tanssimaan vanhojen tansseja. Teatteri- ja museokäynnit, erilaiset vierailut ja vierailijakäynnit toteutuivat jälleen.

Monet ilot olivat pieninä palasina oppitunneilla ja kohtaamisissa pitkin lukuvuotta.

Mari Aalto jäähyväispuheiden ja kukitusten kohteena päivä ennen lakkiaisia.

Toimintamme arviointia on tehty kuluneenakin lukuvuonna. Opiskelijat ovat osallistuneet erilaisiin palautekyselyihin pitkin vuotta. Toisen vuoden opiskelijat vastasivat mm. syyspuolella pääkaupunkiseudun kuntien yhteiseen toisen vuoden opiskelijoiden kyselyyn ja keväällä omaan lukion toiminnan arviointikyselyymme. Suuri enemmistö vastaajista tulee mielellään lukioon, on tyytyväinen lukiovalintaansa ja lukion opintotarjontaan, pitää opetusta hyvin ammattitaitoisena, tästä suurkiitos opettajille, sekä kokee saavansa riittävästi tietoa lukion asioista.

Lukio-opintojen kuormittavuus nousee esiin niin terveyskyselyssä kuin omassakin kyselyssämme. Ajankäytön suunnittelu tuo kyselyiden mukaan paljon haasteita opiskelijoille. Annie-kyselyn mukaan opiskelijat nukkuvat keskimäärin 6,9 tuntia yössä. Voisikohan liian vähäinen yöuni olla myös osaltaan vaikuttamassa väsymiseen ja uupumukseen. Oppimaan oppimisen ohjaukseen sekä itsensä johtamisen taitoihin tulee kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.

Haluan kiittää kaikkia kuluneen kahden vuoden yhteistyöstä niin opettajia, muuta henkilökuntaa, opiskelijoita kuin huoltajiakin. Paljon on yhdessä koettu, nähty ja tehty.

Onnea vielä uusille ylioppilaille ja aurinkoista kesää kaikille!

Mari Aalto
rehtori

One response to “Lukuvuosikatsaus 2021‒22

  1. Päivitysilmoitus: Tikkurilan lukion vuosi 2021‒22 | Tiluttelua·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s