Tervetuloa lukemaan Tilun vuosikertomusta koulun blogiin. Löydät koulun median, Hälyn toimittajien tekemiä juttuja lukion arjesta ja juhlasta tämän postauksen alta.

TÄNÄ VUONNA OLEMME SIIRTÄNEET julkaisemisen painopistettä yhä enemmän Instagramiin, jossa on ollut ennätysmäärä julkaisuja. Seuraajamäärä on noussut kohisten, ja teimme myös kaikkien aikojen ennätyksen. Yksi kela on saanut lähes 1200 tykkäystä ja sitä on lakkiaispäivänä katsottu peräti 170101 kertaa! Kyse on Mira Poijärven Brasilian-opintomatkalla kuvaama video, jossa katukauppias leikkaa veitsellä kookospähkinästä drinkin.
Siltu uskomme edelleen myös pidempiin teksteihin. Olemme kampanjoineet koko vuoden lukemisen edistämiseksi, joten kirjavinkkejä on julkaistu paljon kaikissa mahdollisissa kanavissa. Myös kolumnit ja joskus hyvin vakavatkin tekstit nuorille tärkeistä aiheista kuuluvat edelleen julkaisuohjelmaamme. Videoista puhumattakaan!

Ainakin seuraavat Instagram-tilit kannattaa heti laittaa seurantaan:
Tilun virallinen tili on koulun äänni somessa.
Opiskelijakunnan hallitus kertoo monipuolisesta toiminnastaan.
Tilu IB is the coolest IB school in Finland.
Tilunruoka kertoo, mitä ruokalassa tarjotaan tänään.
Kuraattorit.tilussa muistuttaa tilulaisia hyvinvoinnista.
Tiluntutorit taas järjestävät koulussa mukavaa toimintaa opiskelijoille.
Kun sometilit ovat seurannassa, kannattaa kännykkä kuitenkin jättää pöydälle ja lähteä ulos nauttimaan kesästä!
Hälyn toimitus ja koko Tikkurilan lukion väki toivottavat kaikille tilulaisille ja tilunmielisille rentouttavaa kesää ja juuri sopivasti myös säpinää!
Antti Pentikäinen