Nuorten kokemukset musikaalin taustalla

Musikaalissa mukana ollut Taika Loijas kertoo kokemuksistaan musikaalin tekijänä. Kaikki alkoi kesäyönä kirjoitetuista sanoista kuittipaperilla.

Artikkelin kirjoittaja on kuvassa oikealla. Keskellä on Onni Hänninen ja vasemmalla Siru Haahti. He kuuluivat musikaalin päähenkilöihin. Näissä rooleissa oli myös toinen miehitys. Kuva: Jarmo J. Koskelainen.

TÄMÄN VUODEN 2024 MUSIKAALIN tekeminen oli minulle monella tavalla tärkeää ja henkilökohtaista. Projekti alkoi jo keväällä 2023, jolloin järjestettiin koelaulut ja -esiintymiset sekä suunniteltiin esitystä. Pääsin itse asiassa pääkuusikon joukkoon!

Musikaalin ohjaaja Antti Pentikäinen sanoi tuolloin, että jos tulee kesällä mitään tekstin pätkää mieleen, jota voisi hyödyntää, niin saa laittaa. Minä laitoin.

Olin kirjoittanut pienen tekstin kuittipaperiin kesäyönä ja myöhemmin laitoin sen Antille. Hän sanoi: Hyvä! Kirjoita koko biisi. Ja minä kirjoitin. Myös muissa kohtauksissa on hyödynnetty minun ja muiden tilulaisten kokemuksia.

Musikaalin loppukohtauksessa nuoret visioivat tulevaisuuttaan. Yhdestä tulee lukion jälkeen kelarotta, toinen tähtää insinööriksi, kolmas ottaa lisäaikaa opintoihin. Kuvassa toinen musikaalin pääkolmikosta. Vasemmalta alkaen Inari Kervinen, Minja Komppa ja Roope Pulliainen. Kuva: Jarmo J. Koskelainen.

VALMISTELIMME TÄTÄ MUSIKAALIA melkein vuoden huippuporukan kanssa, ja kaikki onnistui upeasti! Tämä musikaali kertoo aidoista tilulaisten kokemuksista, ja niitä on ollut samalla mielenkiintoista ja surullista kuulla.

Toivon, että tämä musikaali tavoitti myös vantaalaisia vanhempia ja päättäjiä ja herätti katsojissa tunteita, sillä tämä on se, mitä moni nuori oikeasti kokee.

Tämä musikaali ei kerro satuolennoista eikä siinä olen täydellisen onnellista loppua. Tämä kertoo nuorista, ja heidän elämästään – rehellisesti ja suoraan.

Teksti: Taika Loijas
musikaalin säveltäjä, sanoittaja, käsikirjoittaja, laulaja ja näyttelijä

Jätä kommentti