Tammikuussa 2024 Tilun auditoriossa esitettiin Kouluterveyskysely – The musical -nimistä musikaalia. Julkaisemme kolme juttua musikaalin tekijäporukalta. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Antti Pentikäinen pohtii, millaisista elementeistä musikkiteatteriesitys syntyy.

PITÄÄKÖ MUSIKAALISSA OLLA ROMANTIIKKAA? Entä suloiset päähenkilöt, selkeä draaman kaari ja ruusunpunainen loppuratkaisu?
Päätin jo vuosia sitten, että jos vielä kirjoitan ja ohjaan musiikkiteatteria, niin haluan tehdä asiat uudella tavalla. Aiheen pitäisi olla koskettava ja karhea. Myös teoksen muoto ja musiikki saisivat mieluusti yllättää teatteriyleisön odotukset.
Kouluterveyskysely ja sitä kautta nuorten hyvinvointi valikoituivat aiheeksi hyvin luontevasti – koulussa kun ollaan. Vaikka moni teos käsittelee nuorisoa, ei niissä useinkaan kuulu nuorten oma ääni ja kokemus.
Olen aina halunnut kokeilla dokumenttiteatterin tekemistä. Sen yhdistäminen musikaaliin jännitti hieman, mutta samalla ratkaisu vapautti minut ja koko tekijäporukan. Tajusimme, että musikaalissa voi olla nuorten mielenterveyshäiriöitä käsittelevä jenkka, kaksimetrinen kännykkä, 1970-luvun laululiikkeen musiikkia kunnioittava julistus ja urheiluselostajat kommentoimassa ylioppilaskirjoituksia.
Dokumenttiteatteri on merkinnyt myös laajaa tutkimustyötä aiheen parissa. Syksyllä 2023 vietimme työryhmän kanssa paljon aikaa erilaisia tutkimuksia lukien. Ryhmät saivat poimia mielestään tärkeimmät teemat kohtausten ja musiikkikappaleiden pohjaksi.

DOKUMENTTIMATERIAALIN KÄYTTÄMINEN aiheutti myös sen, että osa sanoituksista oli melko epätavallisia ja perinteitä rikkovia. Hieman jännitin, kun pyysin musiikinopettaja Erkki Ylimäkeä säveltämään jenkan, jonka sanat oli napattu THL:n nettisivulta. Mutta Erkki toimitti tavalliseen tapaan kiinnostavaa ja aiheeseen sopivaa musiikkia. Osa biiseistä on kevään kuluessa äänitetty koulun studiossa, ja ne julkaistaan lähiaikoina.
Halusimme kehittää myös tansseja ja muuta lavaliikuntaa. Satu Paarvala sai koko esiintyjäryhmän liikkumaan ja tanssimaan – joskus tarkan koreografian mukaan, joskus spontaanimmin erilaisten improvisaatioiden pohjalta. Joissakin kohtauksissa hyödynsimme fyysisen teatterin ideoita ja työtapoja.
Ja tietysti otimme myös kantaa ja haastoimme päättäjät ja äänestäjät miettimään, kuinka nuoret voisivat pärjätä paremmin.

ESITYKSEMME SAI vielä mukavan jälkinäytöksen huhtikuussa. Vantaan kaupunki valitsi musikaalin vuoden osallisuusteoksi, koska esitys antoi äänen sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä saa asiaansa julkisuuteen. Kyse oli tietysti nuorista, jotka olivat osallistuneet esityksen tekemiseen aktiivisesti. Kakkukahvien lisäksi saimme upeat diplomit sekä elokuvaliput.
Kiitän kaikkia teoksen tekemiseen osallistuneita nuoria ja aikuisia. Hienointa prosessissa on ollut kaikki!
Teksti: Antti Pentikäinen
Tutustu tarkemmin:
Teatterin politiikkaa -podcastissa Taika ja Antti kävivät kertomassa musikaalin synnystä.
Kuntalehden artikkeli musikaalista.