Matkalaiset Tikkurilan asemalla valmiina seikkailuun.

Tilun, Järvenpään lukion, Hyvinkään yhteiskoulun ja pietarilaisen koulu nro 491 yhteiseen Itämeri-projektiin osallistuneet opiskelijat pääsivät projektimatkalla Pietarissa 21.4.–24.4.2013 tutustumaan Itämeren lisäksi venäläiseen asumiseen ja arkeen. Opiskelijat nimittäin majoittuivat yhteistyökoulumme oppilaiden koteihin. Arki venäläisessä kodissa poikkeaa Suomen kotioloista, ja vaikka muutamille alkushokki olikin aikamoinen, sopeutuivat kaikki enemmän tai vähemmän hyvin reipasta retkeilyhenkeä hyödyntäen majapaikkoihinsa.

Suomalaiset majoittuivat niin vanhoihin kuin uusiin kerrostaloihin.

Kaikki suomalaiset majoittuivat Pietarissa kerrostaloihin, osa uudempiin ja osa neuvostoaikaisiin laatikoihin. Kerrostalojen alaovet olivat lukittuja ja niiden avaamiseen tarvitsi vähintään yhden avaimen. Rappukäytävästä mentiin useimmissa kodeissa kolmen asunnon yhteiseen eteiseen, josta taas mentiin lukitun oven kautta perheen varsinaiseen asuntoon. Turvallista sinänsä, kunhan vain muisti, mikä avain sopi mihinkin ja kuinka monta kierrosta ja mihin suuntaan avainta pitää kääntää. Kotoa ei myöskään päässyt ulos ilman avaimia, mikä taas oli erittäin epäkäytännöllistä, mutta ainakin avaimet olivat aina mukana. Kodeissa annettiin käyttöön tohvelit, joita pidettiin jalassa aina kotona ollessa. Venäläiset siis käyttävät kotitossuja, ja niitä on aina myös muutama ylimääräinen pari vieraita varten. Kätevää.

Asunnot itsessään olivat pieniä mutta siistejä venäläiseen tyyliin ja aivan täynnä koriste-esineitä. Monessa kodissa seinät oli hyvinkin runsaasti vuorattu tauluilla, julisteilla, kukilla, valokuvilla ja koriste-esineitä täynnä olevilla hyllyillä. Omalla tavallaan söpöä, kuten myös eläinkuosiset sisustusratkaisut. Monessa perheessä myös isovanhemmat kuuluivat samaan talouteen, vaikka omia makuuhuoneita ei todellakaan ollut kaikille. Useiden perheiden vanhemmat esimerkiksi nukkuivat olohuoneessa vuodesohvalla tai vuodetuolissa.

Pietarilaisten kotien majoitusjärjestelyt herättivät ihmetystä.

Suurin ero suomalaisessa ja venäläisessä kodissa on ehdottomasti kylpyhuone ja vessa, sillä sikäläisissä asuntojen vessoissa ei ollut käsienpesuallasta vaan käsienpesu suoritettiin kylpyhuoneen puolella, jossa ei välttämättä ollut lavuaaria vaan ainoastaan suihku kylpyammeessa. Lisäksi kylpyhuoneissakin hämmennystä herätti venäläisten viehtymys lasioviin, sillä vaikka niitä oli muissakin kodeissa mm. makuuhuoneissa ja olohuoneissa, niin yhden projektilaisen isäntäperheen kylpyhuoneessa oli läpinäkyvä lasiovi, joten se siitä yksityisyydestä sitten… Olisi siinä mukava sitten käydä vieraassa paikassa suihkussa, kun kylppäriin näkee suoraan sisälle!

Pelmenejä, borssia, shavermaa, blinejä, hampurilaisia, KFC:n kanaa, lasagnea, suklaata, teetä, vähän lisää suklaata ja vielä vähän lisää suklaata…

Itämeri-hanke oli opettavainen kokemus kaikille osallistuneille.

Nälkää kenenkään ei tarvinnut matkan aikana nähdä, sillä vieraanvaraiset venäläiset tuputtivat vierailleen ruokaa vähintäänkin paljon. Yleensä perheen äiti tai isoäiti hoiti kokkailun ja tarjoili ruuan suoraan pöytään ilman, että sai itse päättää, miten paljon mitäkin haluaa. Koska yhteistä kieltä ei aina löytynyt, niin eihän sitä aina tiennyt, mitä sai syödäkseen. Lihaa kuitenkin tarjoiltiin paljon, samoin erilaisia keittoja. Ruoka oli maukasta, ja suomalaisista ne, jotka tutustuivat venäläiseen keittiöön ensimmäistä kertaa, yllättyivät enimmäkseen positiivisesti. Ja vaikka erään suomalaisen keitosta löytyikin tukko isoäidin hiuksia ja leivissäkin oli vähän verta, niin urheasti kaikkea tuli syötyä.

Aamupalat vaihtelivat suuresti eri isäntäperheissä. Osa sai hyvinkin suomalaistyyppisen aamiaisen Valio-jugurtteineen ja Fazerin leipineen, osa taas sai aamiaiseksi spagettia ja jauhelihakastiketta. Venäläiset eivät itse käytä leivänpäällä levitettä, joten tätä joutui kodeissa pyytämään. Myös juustohöylä oli useimmille venäläisille tuntematon väline, joten aamiaisleiville juustoa leikattiin veitsellä vähän tuhdimpi siivu.

Matkan aikana koettiin myös, mitä tapahtuu, kun suomalainen vieras sairastuukin kunnon flunssaan. Vieraan tervehdyttämiseen osallistui koko perhe, ja vieraalla oli ehdoton kielto nousta sängystä ilman perheen äidin lupaa edes vessaan. Flunssan karkoittamiseksi juotettiin vuorotellen kylmää mehua ja kuumaa teetä, ja perheen lapsi vahti vieressä, ettei vieras nouse sängystään salaa istumaan. No, kokemus sekin, että viettää aikaa pietarilaisessa perheessä makuuasennossa xboxin ääressä.

Vaikka venäläisten englanninkielen taito ei aina päätä huimannut ja erityisesti isäntäperheiden kielitaidottomien vanhempien kanssa tulikin välillä kommunikaatio-ongelmia, niin koko porukkamme oli yksimielisesti sitä mieltä, että reissu kannatti ja että venäläiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Hieno kokemus siis kaiken kaikkiaan, ja opittiinhan projektin aikana ja verkkokurssitehtäviä pähkäillessä Itämerestäkin aika lailla.

Projekti huipentui loppuseminaariin Pietarin Vesimaailmassa.

Lisäksi opittiin suhtautumaan kärsivällisyydellä ja huumorilla asioihin, joihin ei itse voi vaikuttaa. Yhteistyö englannin kielellä ei aina sujunut toivottuun malliin, sillä osalla venäläisistä oppilaistakin englannin osaaminen oli käytännössä olematonta. Kaikesta huolimatta lopullisista tuotoksista tuli kuitenkin onnistuneita, kiitos kärsivällisen suomalais-venäläisen ryhmätyön ja opettajien pienoisen painostuksen. Projektin huipennus Vesimaailmassa pidetyssä konferenssissa oli hieno.

Kiitos ja kumarrus Pietarille. Ensi vuonna jatketaan.

Teksti Liisa Salmi. Hän on koostanut tekstin projektiin osallistuneiden Tilulaisten kommenttien perusteella.