Tilussa jaetaan vuosittain runsaasti stipendejä, kirjoja ja muita huomionosoituksia. Osa maksetaan koulun varoista, mutta osan saamme lahjoituksina eri tahoilta. Rahan lisäksi opiskelijat saavat muun muassa kirjoja ja lehtitilauksia.
Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille lukion työn tukemisesta ja opiskelijoidemme palkitsemisesta!
Lisäksi tilulaiset ovat saaneet runsaasti esimerkiksi kirjoja ja muita pienempiä huomionosoituksia.
Vaikka stipendi ei olisi osunut omalle kohdalle, jokainen ylioppilas, kakkosluokkalainen ja ykkönen on oppinut, kasvanut ja kehittynyt, mikä on jo itsessäänkin suuri saavutus!

KOULUN STIPENDIT
Opettajakunnan stipendi
Laukkanen Elias, 300 e
Opiskeluun erittäin myönteisesti suhtautuva, osallistuva ja aktiivinen, tavoitteellinen ja monipuolinen opiskelija, joka uskaltaa haastaa itseään pelottomasti.
Hyvästä koulumenestyksestä
23A
Juntunen Aaro, 50 e
Lahtinen Tuukka, 50 e
Lehto Hulda, 100 e
Peltonen Joni, 50 e
Räisänen Verona, 50 e
Takanen Elias, 50 e
Talja Kasper, 50 e
Ylikoski Miro, 50 e
23B
Keramat Hasti, 50 e
23C
Hirvelä Aku, 50 e
Klami Anna, 50 e
Metsätähti Reko, 50 e
Parviainen Pihla, 50 e
Saha Elina, 50 e
23D
Kurtti Niila, 50 e
Martikainen Kaisla, 50 e
Noponen Leo, 50 e
Pussinen Joel, 50 e
Salonen Petja, 50 e
23E
Mantila Anni, 50 e
23F
Simula Anton, 100 e
Piili Oona, 50 e
23G
Linna Silja, 50 e
Sarker Safat, 50 e
23H
Jussila Sara, 50 e
Mumin Mohammed, 50 e
Pykäläinen Pihla, 50 e
Tilander Niko, 50 e
23I
Haunia Aura, 150 e
Luukkonen Arttu, 50 e
23J
Sulosalmi Jusa, 50 e
Toivonen Kasper, 50 e
23K
Haapala Joona, 50 e
Karimaa Iida, 50 e
Pekki Vadim, 50 e
Toivanen Sofia, 50 e
23L
Olsson Maija, 50 e
23M
Kuronen Melina, 50 e
Vahtera Annika, 50 e
22X
Malminen Julia, 50 e
Musiikkistipendi
Aktiivisesta toiminnasta Tikkurilan lukion musiikkitoiminnan hyväksi sekä erinomaisesta edistymisestä musiikkiopinnoissa
Boglaru Diana, 50 e
Jatkola Milla, 50 e
Kontio Casper, 50 e
Pulliainen Roope, 50 e
Rosnell Vilho, 50 e
Timonen Jamilla, 50 e
Velasco Eetu, 50 e
Ylikoski Miro, 50 e
Kuvataidestipendi
Alibrio Vivian, 50 e
Aktiivisesta toiminnasta kuvataiteen opinnoissa.
Keramat Hasti, 50 e
Erinomaisesta menestyksestä lukiodiplomissa
Honkanen Elle, 50 e
Aktiivisesta toiminnasta kuvataiteen opinnoissa
Syrjänen Matilda, 50 e
Erinomaisesta menestyksestä lukiodiplomissa.
Liikuntastipendi
Mumin Mohammed, 50 e
Monipuolisesta liikunnan osaamisesta ja yhteistyöstä koululiikunnassa
Savolainen Ronja, 50 e
Positiivisen ryhmähengen luomisesta sekä yhteistyöstä koululiikunnassa
Mediatuotantostipendi
El Said Jimi, 100 e
Jimi El Said on ollut aktiivinen tekijä koulun mediatuotannossa. Hän on valokuvannut, videoinut ja osallistunut muun muassa abivideon ja koulun Häly-median tekemiseen. Hän on suorittanut viestintälinjan sekä tehnyt median lukiodiplomin. Jimi on aina innostunut työskentelemään, ottamaan vastuuta ja toimimaan ryhmässä.
KOULUN ULKOPUOLISET LAHJOITTAJAT
Lions
Kemppainen Veera, 300 e
Takala Tomi, 300 e
Virtanen Tapio, 400 e
Alumniyhdistyksen viestintästipendi
Honkanen Elle, 300 e
Elle Honkanen on lukiovuosien aikana ollut erittäin aktiivinen elokuvan ja viestinnän opiskelussa. Hän on suorittanut viestintälinjan (20 opintopistettä), tehnyt median lukiodiplomin sekä osallistunut abivideon tekemiseen ja moniin muihin yhteisiin projekteihin. Elle on luova ja innostunut viestijä, jolle taide ja ilmaisu ovat tärkeitä elementtejä elämässä.
Kansainvälisyysstipendi
Takala Tomi, 50 e
Vahtera Annika, 50 e
El Said Jimi, 50 e
Cristea Adrian, 50 e
Studeo
Tuovinen Sanni, 100 e
Poikkeuksellisesta sinnikkyydestä ja ahkeruudesta lukio-opinnoissa
Helsinki-Vantaan Kieltenopettajat ry
Sarker Safat, 50 e
Menestyksekkäästä kieltenopiskelusta
Teknologiateollisuus
Simula Anton, 1000 e
Takala Tomi, 1000 e
Opiskelijakunnan hallitus
Timonen Jamilla, 100 e
Cristea Adrian, 50 e
Helsingin ortodoksinen seurakunta
Karimaa Iida, 100 e
Kasatkin Timofey, 100 e
Kristerson Sergey, 100 e
Kuronen Melina, 100 e
Merhawi Teklay Jossi, 100 e
Pekki Vadim, 100 e
Tiisanoja Nella, 100 e
Suomen Kuvalehden stipendi
Kurtti Niila 23D
SK:n vuositilaus uudelle ylioppilaalle koulun parhaasta yhteiskuntaopin yo-kirjoitustuloksesta
Näiden rahallisten stipendien lisäksi tilulaiset ovat saaneet runsaasti esimerkiksi kirjoja ja muita pienempiä huomionosoituksia.
Vaikka stipendi ei olisi osunut omalle kohdalle, jokainen ylioppilas, kakkosluokkalainen ja ykkönen on oppinut, kasvanut ja kehittynyt, mikä on jo itsessäänkin suuri saavutus!