Kakkosjakson keskellä moni hyytyy marraskuun pimeyteen. Onneksi apu oli lähellä, sillä ykköset pääsivät tanssimaan huutokatrillia isolla joukolla.

Keväällä eläkkeelle jäänyt kuraattori Tuija ja nykyinen terveydenhoitaja Ulla toimivat esitanssijoina. Kuva: Antti Pentikäinen
Tilun hyvinvointiryhmä järjesti jo toisen kerran hauskan tanssihetken keskellä synkkää maanantaita. Katrillin saloihin meidät opasti ohjaaja-koreografi Tauno ”Häynö” Häkkinen, joka sai käännökset ja kiepautukset tuntumaan helpoilta. Esitanssijoita toimivat hyvinvointiryhmän entiset ja nykyiset jäsenet. Musuukista vastasi Hanna Mauro bändeineen.

Katrillissa on vauhtia ja vaarallisia käänteitä! Kuva: Antti Pentikäinen.

Hanna Mauro kokosi livebändin tanssia tahdittamaan. Kuva: Antti Pentikäinen.

”Häynö” tarkkailee tanssijoita ja antaa tarvittaessa ohjeita. Kuva: Antti Pentikäinen.

Lopulta kaikki kolme tanssivuora saivat rivit suoriksi ja katrillin rokkaamaan! Kuva: Antti Pentikäinen.
Teksti: Antti Pentikäinen