Abiturientti Kaisa Kettunen kirjoittaa tunnelmista äidinkielen esseekokeessa ja yo-keväänä laajemminkin. Tunteiden vuoristorataa, jee!

Asiattomilta pääsy kielletty, asialliset tervetuloa! Kuva: Antti Pentikäinen.

Tähän on tultu. Reilut kymmenen vuotta äikkäilyä ja lähes neljä vuotta hälyilyä (eli koulun lehden tekemistä) ovat viimein johtaneet liikuntasalin kylmyyttä huokuville oville. Voi onnen päivää, tänään kutsuukin auditorio! Korissa on puoli omaisuutta ja eväitä vaikka muille jakaa. Äikän tekstitaitojen pisteitä on nyt enää turha laskeskella. Tulee mitä on tullakseen – vitosista ja kolmosesta huolimatta.’

Eväät ovat olennainen osa yo-kirjoituksia. Mutta missä on muna-riisipasteija? Kuva: Antti Pentikäinen.

Okei, esseiden aiheet ovat yksiselitteisiä, ja valitsen filosofointia ja ympäripyöreää maailmanparantamista sallivan tehtävän, eikä kello ole kuin vasta puoli kymmenen. Puolessa tunnissa suunnitelma valmistuu, mutten ole vakuuttunut pikaisesta ajankäytöstäni ja tuherran vielä tunnin suttuja papereille.

Nyt kello on yksitoista, ja suunnitelmat ovat valmistuneet eväshetken siivittäminä. Eikun tuumasta toimeen! Oksennan ajatuksia paperille sellaisella vauhdilla, että kynän luulisi oikeasti sauhuavan. Leikki loppuu kuitenkin lyhyeen, kun spottailen parannettavaa sieltä sun täältä. Katson kumi-raukkaani ja sitten hupenevaa paperipinoa. Otan pari askelta taaksepäin ja aloitan uudestaan puhtaalta konseptilta.

Tästä käynnistyy kiinnostava kuusituntinen. Kuva: Antti Pentikäinen.

Toinen versio jää sekin tyngäksi ja ideat alkavat loppua kellon viisareiden tikittäessä eteenpäin kuin kilpaa juosten. Hetkellisen kriisitilanteeseen on kuitenkin valmistauduttu: ei auta itku markkinoilla, pakko keksiä jotain. Mieti, mieti, mitä puuttuu. Tekstistä löytyy jo nyky-yhteiskunta ja Platon, joten peruskaura on jauhettu loppuun asti. Puolelta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen alitajuntani syytää vastauksen, ja alan työstää loppua jälleen innosta puhkuen. Tästä tulee paras essee ikinä!

Aikaa olisi vielä tunti ja vartti jäljellä, mutta rakko keskisormessa huutaa hallelujaa, eikä pääkään ihan kevyeltä tunnu. Milan ja Satun sanat kaikuvat pääni sopukoissa: ”Ette lähde, ennen kuin olette tarkastaneet, ja jos jää aikaa, niin kirjotatte puhtaaksi!” Siispä kohotan käteni ja pyydän lisää paperia hämmentyneeltä valvojalta: kaiketi ennen kuulumatonta äikän esseekokeessa.

Sali ilman pulpeteissa istuvia abeja on kuin… sali ilman pulpeteissa istuvia abeja. Kuva: Antti Pentikäinen.

Lukaisen tekstini läpi täynnä itseluottamusta kellon näyttäessä viittä vaille. Täydellinen ajoitus, täydellinen essee. Juoksen kofeiinin ja euforian sekalaisessa huumassa ulos kailottamaan koko maailmalle onnistumistani.

Loppuviikon kokeet päättyvät täysin eri merkeissä. Itkunsekaisissa tunnelmissa uhkaan kirjoittaa muutaman valitun sanan Helsingin Sanomien kommenttiosastolle erästä nimeämätöntä instituutiota koskien. Pari pahaa sanaa ja muistutus todellisuudesta parantavat oloa huomattavasti. Harkitsen silti sitä mielipiteen kirjoittamista mielessä seuraavan viikon koetukset.

Teksti: Kaisa Kettunen