Tilulaiset pääsivät kokemaan koskettavaa ja voimakasta pöytänukketeatteria, joka kertoi ajankohtaisesta aiheesta eli pakolaisuudesta.

Taiteilijat kohtasivat yleisön lähietäisyydeltä. Kuva: Antti Pentikäinen.

Miltä tuntuisi elää jatkuvan pelon alla? Miltä tuntuisi jättää elämänsä rakkaus taakseen tietämättä milloin hänet näkee uudestaan? Miltä tuntuisi täyteen ahdetussa junassa joutua kävelemään muiden ihmisten yli päästäkseen vessaan? Miltä tuntuisi tämän jälkeen päästä turvaan Suomeen?

Mitä nämä esineet kertovat Omarin, Abdin ja Mahmoudin pitkästä matkasta? Kuva: Antti Pentikäinen.

Muun muassa nämä kysymykset nousivat mieleeni nähtyäni lukiossamme vierailleen Osiris-teatterin esityksen “Matkalla kotiin”, joka kertoo tarinan turvapaikanhakijoiden matkasta Irakista Suomeen. Pakolaisuudesta kertova tarina kuvasi kolmen miehen kokemuksia nykyajan Lähi-idässä ja Euroopassa. Kertomus on kuitenkin ajaton herättäen yleisiä ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä: Miten meidän tulisi suhtautua apua tarvitseviin kanssaihmisiin? Kuka on lähimmäiseni?

En osaa vastata edellä mainittuihin kysymyksiin enkä osaa aidosti kuvitella, miten elämäni voisi muuttua niin, että kykenisin niihin vastaamaan. Tämä kertoo siitä, että lukemattomien ihmisten tämänhetkinen tilanne on älyn ulottumattomissa. Maailmassa tapahtuvan kärsimyksen määrää on vaikea ymmärtää järjellä. Tämän seurauksena käperrymme usein sisäänpäin ja haluamme sulkea ympäröivän maailman pahat asiat pois mielestämme.

Yleisökin pääsi esittelemään itsensä. Kuva: Antti Pentikäinen.

Tunteilta on kuitenkin vaikeaa tai joissakin tapauksissa mahdotonta välttyä. Ihmisen tarinan kuuleminen hänen itsensä kertomana saattaa meidät lähelle toista ihmistä. Jos kykenemme kokemaan edes pienen pilkahduksen toisen ihmisen tunteista, voimme hetkeksi siirtyä hänen saappaisiinsa tekemään yhdessä matkaa pelosta turvaan. Kiitos tästä matkasta, Omar, Abdi ja Mahmoud.