Hälyssä ryhdytään pitämään mielipidepalstaa. Tässä on ensimmäiset tekstit, jotka on kirjoitettu jo jokin aika sitten, mutta asia ei ole vanhentunut. Voit vastata näihin tai lähettää uusia mielipidetekstejä mila.griinari@eduvantaa.fi tai antti.pentikainen@eduvantaa.fi -osoitteeseen.

Tamponivero-ongelmaan tulisi puuttua

Monella naisella kuluu kuukausittain rahaa kuukautissuojiin ja etenkin pitkällä aikavälillä tämä käy hyvin kalliiksi. Naisena suojien ostamiselta ei useimmiten voi välttyä. Tämän takia kuukautissiteiden ja tamponien verotusta tulisi laskea. Nykyään veroprosentti kyseisistä hygieniatuotteista on arvonlisäveron mukaan 24 prosenttia, kun apteekkien terveystuotteiden vero on vain 10%.

Kuukautissuojien verotuksesta on keskusteltu jo aikaisemminkin, mutta muutosta ei ole näkynyt. Monissa Pohjoismaissa näiden tuotteiden verotus on korkeinta mahdollista luokkaa. Voi miettiä, onko tasa-arvoista, että naisilla kuluu elämänsä aikana jopa tuhansia euroja näihin välttämättömiin hygieniatuotteisiin. Omalle kuukautissuojien tarpeen määrälle ei myöskään voi mitään: jos on runsaampi vuoto, kuluu myös tuotteita enemmän. Ongelma ei näy ainoastaan Suomessa, vaan myös muualla maailmalla. Esimerkiksi Iso-Britanniassa jopa kymmenellä prosentilla ei ole varaa ostaa mitään suojia. Tämä voi helposti vaikuttaa mielentilaan, kun on jatkuvasti likainen ja epähygieeninen olo. BBC:n artikkelissa “Period poverty: Rise in free sanitary products needed in lockdown” (bbc.com 1.6.2020)  haastateltiin naisia, joilla ei ole varaa ostaa kuukautissuojia. Eräs naisista kertoi tuntevansa olonsa kamalaksi, likaiseksi ja kertoo tarvitsevansa näitä suojia selvitäkseen normaalisti arjestaan.

Aihe herättää luonnollisesti paljon keskustelua ja moni esittää toinen toistaan erikoisempia vertauskuvia siitä, kuinka verojen alentaminen ei ole perusteltua.  Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin liittyen tamponiveron alentamiseen “Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa” (hs.fi 21.7.2019). Tämän artikkelin kommenttiosioon oli eräs lukija kirjoittanut: “Jos tamponit pitäisi terveystuotteena siirtää alempaan verokantaan, se on yhtä perusteltua myös hammasharjoille ja -tahnalle, urheiluvälineille ja ihonhoitotuotteille.” Tässä tapauksessa on kyse tasa-arvosta. Sekä miesten että naisten tulee ostaa hammastahnaa mikäli haluaa pitää huolta hampaistaan. Kuukautissuojatapaus kuitenkin koskettaa vain naisia. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka tämä ongelma pyritään kumoamaan. Ongelma onkin osittain siinä, että pulma tiedostetaan, mutta se kierretään tai sivuutetaan kokonaan. Kyseisessä Helsingin Sanomien artikkelissa palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja myöntää tunnistavansa ongelman, mutta ei innostu verokannan alentamisesta. Asiaa ei voida loputtomiin lakaista maton alle, sillä aiheesta ei tulla hiljenemään.

Veera Suominen

Puhelin vai henki?

Nykyään monet ihmiset ja varsinkin nuoret käyttävät paljon puhelinta. Puhelinta käytetään myös paljon samaan aikaan, kun kävellään tai pyöräillään liikenteessä. Puhelin vie paljon huomiota pois liikenteestä ja luo samalla myös monia vaaratilanteita. Vielä vaarallisemmaksi asian tekee, jos puhelimen käyttäjä käyttää samalla kuulokkeita, jolloin sekä näkö- että kuuloaisti on pois liikenteen seuraamisesta.

Asia koskettaa minua itseäni juuri tällä hetkellä erityisesti, sillä olen ajanut autoa opetusluvalla jonkin aikaa ja huomannut, kuinka haastavaa on tietää, mitä puhelinta katsovat ihmiset aikovat seuraavaksi tehdä. Varsinkin kun ajaessa tulee keskittyä myös moniin muihin asioihin. Itse koen varsinkin pyöräilijät, jotka käyttävät puhelinta liikenteessä erittäin arvaamattomiksi, sillä he liikkuvat nopeammin kuin kävelijät, jolloin he myös tulevat nopeammin eteen.

Asiasta puhutaan myös Samppa Raution kirjoittamassa uutisessa (julkaistu 22.4.2014 Yle.fi) ‘’Käytätkö kännykkää kävellessä? Saatat vaarantaa liikenteen’’, jossa liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen kommentoi asiaa. Jääskeläinen kertoo Ruotsissa tehdystä tutkimuksessa, jossa tutkittiin lapsia samalla kuin he kävelevät tien yli. Tutkimuksessa todettiin, että alle 16-vuotiaista 40 prosenttia käyttää puhelinta samalla kun ylittää tietä. Mielestäni luku on huolestuttavan suuri ja vie varsinkin lapsilla keskittymiskyvyn selkeästi pois liikenteestä.

Monet saattavat ajatella, että pystyvät seuraamaan liikennettä samalla, kun käyttävät puhelinta, mutta katse puhelimeen vie aina aikaa pois muulta liikenteeltä. Liikenteessä asiat voivat tapahtua hyvinkin nopeasti, jolloin jokin asia jää helposti huomaamatta, jos näprää samalla puhelinta.

Lauri J. Laine miettii mielipidekirjoituksessaan ‘’Kännykkä haittaa myös kävelijän ja pyöräilijän kykyä ennakoida liikennettä’’ (HS 7.9.2020) myös sitä, kuinka autolla ajaessa puhelimen käyttö on kielletty, joten miksi kävellessä ja pyöräillessä sitä saa käyttää. Olen itse miettinyt tätä samaa, sillä myös pyöräilijöiden ja kävelijöiden on vaikea tietää, mihin vain puhelimeen katsova vastaantulija aikoo seuraavaksi mennä. Olen myös itse aina välillä pyöräillessä joutunut tekemään nopeitakin väistöliikkeitä, kun vastaantulija on yhtäkkiä vaihtanut suuntaansa katsomatta yhtään ympärilleen.

Olisi kaikkien kannalta parasta, jos ihmiset eivät käyttäisi puhelintaan samaan aikaan, kun he liikkuvat liikenteen seassa, sillä siten vaarantaa paitsi oman myös muiden liikkujien hengen. Näin saataisiin yksi onnettomuuksia aiheuttava tekijä pois. Oma elämäsi voi olla pelkästään yhden puhelimen vilkaisun varassa, joten miksi haluaisit asettaa itsesi niin selvään varaan?

Huolestunut autokoululainen

Naisten ja miesten välinen epätasa-arvo jalkapallossa

Kuusivuotiaana tiesin ensimmäisen kerran haluavani olla isona ammattilaisjalkapalloilija. Haaveilin pelaavani menestyksekkään seuran logo rinnassa isoilla stadioneilla laajan ihmisjoukon edessä. Suunnittelin tienaavani hyvin rahaa, jotta voisin jäädä eläkkeelle vajaa nelikymppisenä menestyksekkään uran jälkeen. Minua kannustettiin unelmoimaan ja uskomaan unelmiini. Muutama vuosi takaperin tajusin kuitenkin, että unelmieni tiellä on kuitenkin yksi lähes ylitsepääsemätön este. Olen tyttö.

On mielestäni uskomatonta, että vuonna 2021 voi olla edelleen merkittävä epätasa-arvo miesten ja naisten välillä jalkapallossa. Tämä näkyy muun muassa rahoituksessa, valmennuksen ja taustatoimijoiden ammattiosaamisessa sekä ennen kaikkea palkassa. Monet liigassa pelaavat naiset eivät saa pelaamisestaan minkään näköistä palkkaa tai tienaavat hyvin vähän. Useat naisjalkapalloilijat joutuvat käymään uransa ohella töissä tienatakseen elantonsa. Miesten liigapelaajilla tätä ongelmaa ei ole, sillä he tienaavat keskimäärin 19 800 euroa vuodessa. Kansainvälisen jalkapalloilijoiden järjestön FIFPron mukaan naisten keskimääräinen palkka on noin 600 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun miehet tienaavat euron, naiset tienaavat noin kolme senttiä.

Vaikka naisjalkapalloa on nostettu viime vuosina koko ajan yhä näkyvämmin esille muun muassa mainosten sekä uutisten avulla, on työtä vielä paljon jäljellä. Naisjalkapallon suosion nostamiseen on ehdotettu erilaisia vaihtoehtoja, joista yksi oli muun muassa naisten shortsien lyhentäminen. Mielestäni lähtökohdat ovat täysin väärät, jos naisjalkapalloa tullaan katsomaan naisten ulkonäön takia. Naisjalkapallon suosion nostamiseksi tarvittaisiin lisää rahoitusta, jonka avulla suosiota voitaisiin nostaa oikein lähtökohdin. Rahoituksen avulla saataisiin osaavia valmentajia sekä taustatoimijoita, hyvät harjoitusolosuhteet sekä kunnolliset palkat.

Tunnen ääretöntä ylpeyttä saadessani olla jalkapalloilija. Kokemus yhteenkuuluvuudesta sekä tasa-arvosta saadessani astella joukkuekavereideni kanssa kentälle on uskomattoman hieno. Valitettavasti kentällä kokemani tasa-arvo ei ulotu vielä kaikille jalkapallon osa-alueille. Jalkapallon tulisi kuulua yhdenvertaisesti kaikille sukupuolesta riippumatta. Vaikka tyttönä tie huipulle näyttää vaikealta, yhdenkään tytön ei tulisi luovuttaa jalkapallounelmiensa suhteen. Tiestä voidaan kuitenkin tehdä yhdessä helpompi jokaiselle tytölle, ja tämä tienrakentamisen vastuu kuuluu kaikille.

Maija Markkanen, 17, Vantaa

Se minkä nuorena oppii sen vanhana muistaa

Tupakan myyntiä ja käyttöä on pyritty Suomessa vähentämään jo pitkään ja tuloksia on esimerkiksi lakimuutoksilla saavutettu. Vuonna 1995 voimaan astunut tupakkalaki nosti tupakan ikärajan 16 vuodesta nykyiseen 18 vuoteen. Tällä oli suuri vaikutus tupakointiin nuorten keskuudessa. Nykyinen tupakointipolitiikka Suomessa nimittäin perustuu siihen, että tupakointi pitää tehdä mahdollisimman vaikeaksi. Mitä vaikeampi nuoren on tupakkaa hankkia, sitä vähemmän todennäköistä on tupakan polttaminen. Nuoren ikä vaikuttaa myös tupakoinnin aloittamiseen. Tupakointi aloitetaan pääosin nuoruusiässä, eikä lähes kukaan aloita tupakointia yli 20 vuoden iässä

Tupakan ikärajaa tulisi siis taas nostaa, vaikkapa 21 vuoteen, samaan kuin väkevillä alkoholijuomilla. Tämä vähentäisi tupakoinnin aloittamista selkeästi, sillä suurin osa tupakoivista ihmisistä aloittaa tupakoinnin 15 -17-vuoden iässä. Ikärajan nostaminen vähentäisi tupakan saatavuutta nuorten keskuudessa ja siten vähentäisi tupakoinnin kokeilua. Näin ollen jos emme halua tupakoivaa Suomea vuonna 2040, tulee meidän ryhtyä nostamaan tupakan ikärajoja.

Julius Seere