Elämä tuntuu pyörivän ulkonäön ja kauneuden ympärillä. Hälyn kolumnisti Minni Lauronen pohtii, miksi haluamme tulla nähdyiksi kauniina.

Paljon käydään keskustelua ulkonäöstä. Siitä, kuinka jatkuva ulkonäköön keskittyvä kehuminen alkaa nopeasti vaikuttaa siltä, etteivät muut näe meissä juuri muuta kuin pinnan. Sen takia sitä pitäisi välttää. Pitäisi keskittyä ennemmin ihmiseen persoonana ja taitavana osaajana, jotta voi sitten kehua näitä piirteitä. 

Tämän lisäksi keskustelu ulkonäön kehumisesta on mennyt enemmän ja enemmän suuntaan “kyllä kaikki ovat kauniita omalla tavallaan” ja “kyllä sinäkin olet upea, jos vain itse uskot niin.” Äläkä ymmärrä väärin. Olen itsekin käyttänyt näitä lausahduksia ja ainakin osittain seison niiden takana. 

Mutta entä kolikon kääntöpuoli? Ne ihmiset, jotka eivät juuri koskaan saa minkäänlaisia kommentteja ulkonäöstään – eli eivät vittumaisia ja loukkaavia kommentteja, mutta eivät sen suuremmin kehujakaan. Käsi pystyssä kuulun näihin ihmisiin, olen aina kuulunut. Voinkin siis aivan omasta kokemuksesta sanoa, etteivät siinä kohtaa kommentit kaikkien yhdenvertaisesta ja yksilöllisestä kauneudesta paljoa lämmitä. 

Jokunen aika sitten pelasimme ystäväni kanssa korttipeliä We’re not really strangers. Kyseisessä korttipelissä kysytään vuorotellen syviäkin kysymyksiä, joista yksi sattui olemaan: Minkä kehun haluaisit kuulla useammin? Päädyin vastaamaan jotain siihen suuntaan, että olisin tärkeä ihmisille, vaikka yksi ensimmäisiä ajatuksiani oli että mua sanottaisiin nätiksi. Ei edes kauniiksi, vain nätiksi. Ja vain siitä syystä, että sitä kehua en ole elämäni aikana juuri kuullut – kaikkea muuta kyllä olen. Mutta tietenkin ulkonäön kehumisen pyytäminen on helvetin itsekästä, pinnallista ja jopa raukkamaista. Tai niin meille ainakin kerrotaan. 

Olemme paljon muutakin kuin ulkonäkömme!

Jossain kohtaa epäusko siihen, että joku voisi ylipäätään nähdä sinut kauniina, on sanoinkuvaamattoman voimakas. Melkein ylitsepääsemätön, etten sanoisi. Eksyn usein ajatukseen: mitä jos en vain tosissaan ole tarpeeksi kaunis kehuttavaksi? Voivathan ihmiset vain kohteliaisuuttaan jättää esille tuomatta rumuuteni. Näiden ajatusten jälkeen olen jälleen aivan solmussa itseni kanssa. Koska olemme paljon muutakin kuin ulkonäkömme! Eikä kauneus määrittele meitä! Niin. 

Jos vaakakupin toisessa päässä on loputon usko omaan kauneuteen ilman kenenkään vahvistusta asiasta ja toisessa päässä body neutrality -asenne – en istu kumpaankaan päähän. Seison jossain siinä välissä. Kuulisin mielelläni, että joku sanoisi minua nätiksi. Siis kehuja, jotka on tarkoitettu henkilökohtaisesti minulle. Aivan samalla tavalla kuin otan mielellään vastaan positiivisia kommentteja  persoonastani ja taidoistani. En sano, että kukaan tarvitsee sitä tunteakseen itsensä kauniiksi, mutta se tuntuu kivalta. 

Joten: sä voit sanoo mua nätiks, kunhan se ei oo ainoa asia mitä ihmisissä kehut. 

Teksti: Minni Lauronen