Parittomat tanssit – puolesta vai vastaan?

Tällä viikolla Tilun kakkoset tanssivat vanhoja tansseja koulun salissa. Hälyn toimittaja Minni Lauronen pohtii ajatusta tansseista ilman omaa tanssiparia.

Miltä kuulostaisivat parittomat vanhojen tanssit? Ei niin, että jokainen tanssisi yksin, mutta ilman vakituista paria kyllä. Tikkurilan lukiossa konseptia ei ole vielä kokeiltu – harva on siitä edes kuullut – mutta joissakin kouluissa se on jo käytössä. Mitä hyötyä tai haittaa vanhojen tanssien uudistamisesta voi olla?

Parittomissa tansseissa pari vaihtuu jatkuvasti. Ennen harjoituksia tai edes varsinaista juhlapäivää ei voi tietää, kenen kanssa joutuu tanssimaan. Joidenkin tanssien luonne on myös sellainen, että pari vaihtuu koko ajan, eikä lopussa tarvitse huolehtia, että pääsee takaisin saman henkilön luokse. Ei siis stressiä parin hankinnasta! Mutta ei myöskään mahdollisuutta tanssia kenenkään tietyn ihmisen kanssa, jos sellainen sattuu olemaan mielessä.

Isolla porukalla yhdessä tehden oppii tuntemaan uusia ihmisiä, voi jopa saada uusia tuttavuuksia. Vaikka samaan aikaan voi olla ahdistavaa joutua tanssimaan tuiki tuntemattomien kanssa. Tanssiessahan täytyy olla aika lähellä toista ihmistä. Yhteishenki voi kuitenkin parantua! Tosin Tilu on aika iso, eikä ennen varsinaisia tansseja ole tilannetta, jossa kaikki harjoittelisivat yhdessä. Samassa palkissa tanssivat voisivat kuitenkin oppia tuntemaan toisiaan paremmin.

Kaikkea voi uudistaa ja kaikkea voi kokeilla

Sanon kiertelemättä tai kaartelematta: vanhojen tanssien konsepti on vähän vanhahtava. Toisaalta se osin onkin niiden juttu – siis juhlistaa sitä, että toisen vuoden opiskelijoista tulee koulun vanhimpia, kunnioittaa perinteitä ja saada oma prinsessapäivä. Juuri näistä syistä moni ei koe oloaan mukavaksi. Riippumatta siitä, kuinka usein Satu ja Kare muistuttavat, että jokainen on tervetullut, on kaikki suunniteltu pojan ja tytön rooleille.

Näinpä meillä on joukko ihmisiä, jotka haluaisivat kyllä tanssia, mutta eivät koe vanhoja omaksi jutukseen. Ja siinä onkin monimutkaisempi ongelma ratkaistavaksi. Vaikka tanssit olisivatkin parittomat ja siten vapaamuotoisemmat, on perinteiset pojan ja tytön roolit juurrutettu syvälle tanssien luonteeseen. Tansseissa on jo valmiiksi paljon opeteltavaa, eikä molempien roolien opettelun tuoma kaksinkertainen työmäärä rohkaisisi ketään. Kokonaan uusien tanssien keksiminen tuottaisi myös loputtoman määrä töitä.

Mutta entäs ne perinteet sitten? On myös paljon ihmisiä, joille vanhojen tanssien perinteikkyys on avainkysymys. Erityisesti näitä ihmisiä saattavat olla vanhemmat ja sukulaiset, jotka olisivat halukkaita tulemaan yleisöön. Saattaisiko tanssien uudistaminen johtaa perinteitä kunnioittavan ihmisryhmän vetäytymiseen tapahtumasta? Vaikea sanoa. Haluaisin kuitenkin ajatella, että yleisön velvollisuus on kunnioittaa sitä, minkälaiseksi uusi sukupolvi ja itse tanssijat haluavat tapahtumaa muokata, jos muokkaavat.

Kuten aina, asioilla on monta puolta ja monta kulmaa, joista katsoa. Kaikesta huolimatta puhumme koulun tapahtumasta, jolloin tilan tulisi olla kaikille avoin. Toisin sanoen: kaikkea voi uudistaa ja kaikkea voi kokeilla. Jos uudistus todetaan toimimattomaksi, voidaan se jättää pelkäksi kokeiluksi.

Teksti: Minni Lauronen
Kuvat: Antti Pentikäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s