
Rehtori Ranki ja satupaja.Rehtori Ari Ranki luki opiskelijoille satuja kirjastossa. Satupaja saavutti suuren suosion. Kuva: Antti Pentikäinen.
Tilussa vietettiin 7.12.2012 tuplajuhlaa. Aamulla aloitettiin juhlimalla Tikkurilan uuden lukiorakennuksen kymmenvuotista taivalta. Iltapäivällä taas keskityttiin syksyn ylioppilasjuhliin.
Aluksi kaikki luokkatasot toivotettiin tervetulleiksi kouluun nostamalla juhlamaljat ala-aulassa. Myöhemmin opiskelijat saivat valita lukuisista työpajoista mieleisensä. Valikoimassa oli muun muassa räppiä, akrobatiaa, persiaa, joulukorttien askartelua ja paljon muuta kiinnostavaa. Monessa pajassa vetäjinä toimivat Tilun taitavat opiskelijat.
Ohjelmassa oli myös tanssia ja juhlalounas. Monen mielestä kiinnostavin ohjelmanumero oli paneelikeskustelu, jossa oli mukana entisiä Tilun opiskelijoita. Panelistien perusteella voi päätellä, että Tilusta on ollut mahdollista ponnistaa pitkälle.
RO-tuokiolla opiskelijat saivat uudet Häly-lehdet. Numeron teemana oli luovuus ja itseilmaisu.
Saattaa kuulostaa naiivilta, mutta juhlapäivän ansiosta moni tajusi jälleen, kuinka hieno paikka Tikkurilan lukio on opiskella ja työskennellä. Parasta täällä on tietysti kaikki, mutta erityisesti mahtavat opiskelijat!
Teksti: Antti Pentikäinen.