Rehtorin kansliasta isyysvapaalle

Yhteistyö kansliassa on sujunut saumattomasti rehtorin ja koulusihteerien välillä. Ari Ranki kiittelee vuolaasti Sirpa Malvaa (vas.) ja Merja Baumgartneria. Kuva: Antti Pentikäinen.

Yhteistyö kansliassa on sujunut saumattomasti rehtorin ja koulusihteerien välillä. Ari Ranki kiittelee vuolaasti Sirpa Malvaa (vas.) ja Merja Baumgartneria. Kuva: Antti Pentikäinen.

Maantiedon ja biologian opettaja Ari Ranki on toiminut rehtorina tämän lukuvuoden kolme ensimmäistä jaksoa, kun varsinainen rehtori Risto Väyrynen on ollut vuorotteluvapaalla. Tänään keskiviikkona on Arin viimeinen päivä kansliassa, ja torstaina 7. helmikuuta Risto palaa työpöytänsä ääreen.

– Jään saman tien kuukaudeksi isyysvapaalle ja valmistaudun abiristeilyyn lähtemällä vaimon kanssa Tallinnaan, Ranki kertoo hyväntuulisesti.

Lukuvuoden kolme ensimmäistä jaksoa ovat menneet Rankin mielestä hyvin – ja yllättävän nopeasti.

– Minulla on ollut tosi kivaa ja opin todella paljon. Aikaa on riittänyt myös opiskelijoille ja heidän asioihinsa perehtymiseen, Ranki pohtii.

Suurimmaksi yllätykseksi hän mainitsee asioiden yleisen sujumisen. Rankin mielestä opiskelijat ja opettajat ovat enimmäkseen hoitaneet hommansa mallikkaasti.

– Ja ehdottomasti myös koulusihteerit Sipe ja Merja ovat auttaneet valtavasti. Lakipykälät, opiskelija-asiat ja kaikki muut on hoitunut nopeasti ja joustavasti, Ranki kiittelee.

– Sipe ja Merja auttavat koulun arjen sujumisessa, Ari Ranki kertoo. Kuva: Antti Pentikainen.

– Sipe ja Merja auttavat koulun arjen sujumisessa, Ari Ranki kertoo. Kuva: Antti Pentikainen.

Esimerkkinä hän mainitsee myös kakkosjakson alussa tapahtuneen tietokoneiden vaihdon. Moni epäili mittavan operaation sujumista etukäteen, mutta lopulta työ saatiin valmiiksi etuajassa.

Ranki palaa Tiluun maaliskuun alkupuolella – ei kansliaan vaan biologian ja maantiedon siipeen.

– On ihan hyvä, että minulla on aikaa viettää aikaa lasten kanssa kotona arkisinkin. Samalla saan käännettyä päässä rattaat oikeaan asentoon ennen opetuksen alkamista. Kai se siitä taas sitten lähtee!

Teksti: Antti Pentikäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s