Repopveden kansallispuistossa liikuttiin jalan ja kanooteilla. Kuva: Mika Meller.

Suurin osa tilulaisista vietti vielä kesälomansa viimeistä viikkoa, kun kymmenen keväällä valittua opiskelijaa osallistui lukuvuoden ensimmäiselle, Repoveden kansallispuistossa 5.–7.8. järjestetylle biologian soveltavalle BI7-vaelluskurssille. Vaellus toteutettiin yhdessä seinäjokelaisen Nurmon lukion kanssa. Mukana olivat myös tilun tutut bilsanopet, Mika ja Sanna.

Kuljimme kurssilla kolmen päivän aikana yhteensä noin 40 kilometriä suomalaisen luonnon keskellä. Kukin telttakunta toimi vuorollaan suunnannäyttäjänä kartan ja kompassin kanssa, joten kuljetun matkan pituus riippui viime kädessä siitä, kuinka hyvin kukin suunnistaja osasi johdattaa ryhmän oikeaan suuntaan.

Sopeutuminen painavan rinkan kanssa kulkemiseen otti aluksi aikansa. Kantamukset kevenivät sitä mukaa, kun ruokaa syötiin pois, mutta erityisesti toisen päivän alku, jolloin suurin osa ruoista oli vielä jäljellä ja lihakset olivat jo ensimmäisen päivän viiden tunnin vaeltamisen jäljiltä osittain jumiutuneet, vaikutti vähän jäykältä.

Kapusimme matkan varrella muun muassa jylhälle Olhavanvuorelle, josta avautuvat Repoveden kiistatta upeimmat maisemat. Luonnonmaisemien lisäksi bongasimme vaelluksen aikana monia eläin- ja kasvilajeja, kuten lehtivihreättömän mäntykukan, jalattoman liskon eli vaskitsan sekä edelleen elossa ollutta rupikonnaa syömässä olleen rantakäärmeen. Osa vaeltajista ui suolammen poikki turvemättäälle katsomaan kihokkeja, jotka ovat lihansyöjäkasveja.

Elämää luonnon keskellä

Kurssi ei koostunut aivan pelkästä vaeltamisesta ja maisemien ihailusta. Tauoilla ja iltaisin leirissä kuunneltiin ajoittain opetusta muun muassa Repoveden ja Suomen pinnanmuodoista ja maaperästä, jokamiehenoikeuksista sekä eliölajien taksonomisesta luokittelusta.

Leiriläiset tutkivat luontoa vaelluskurssilla. Kuva: Alexander Ritchie.

Juomavettä pumpattiin lisää Repoveden kaivoista. Tuntien vaelluksen jälkeen jopa trangialla valmistetut purkki- ja pussiruoat maistuivat pahvilautaselta herkullisilta. Illat kuluivat telttojen keppien kanssa sekoilun jälkeen uiden ja iltanuotion ääressä istuen. Tarkastukset punkkien ja hirvikärpästen varalta kuuluivat myös leirin iltatoimiin. Lämmin makuupussi oli tarpeen lämpötilojen laskiessa aamua kohti ja korvatulpat turvasivat unen luonnon herätessä jo auringonnousun aikaan.

Vaelsimme niin valmiilla reittipoluilla, mustikan- ja puolukanvarpujen täyttämissä metsissä kuin suollakin. Viimeisen päivän 16 kilometriä taitettiin vaihtelun vuoksi kanooteilla melomalla. Yhteen kanoottiin mahtui kaksi ihmistä, ja yhteisen toimivan rytmin löytäminen otti taas aikansa, ennen kuin ohjaaminen ja vauhdin kerääminen alkoi sujua kaikilta. Lukuisista yhteentörmäyksistä huolimatta kukaan ei kuitenkaan pudonnut veteen.

Kanoottien saapuessa maaliin juotiin vielä pullakahvit fiilistellen vaelluksen tunnelmia. Muistoksi tunnelmista jää kurssin aikana täytetty vaelluspäiväkirja sekä virallinen kurssitodistus. Parin päivän telttailun ja metsässä talsimisen jälkeen osaakin arvostaa lämmintä suihkua ja pehmeää patjaa taas aivan uudella tavalla.

Teksti: Alexander Ritchie