Sirkus Strada valloittaa Tilun

Uutuusmusikaali sijoittuu sirkukseen. Kuva: Antti Pentikäinen.

Uutuusmusikaali sijoittuu sirkukseen. Kuva: Antti Pentikäinen.

Tikkurilan lukiossa tehdään taas monen oppiaineen yhteistyönä musikaali. Tikkurilan lukion musikaalien käsikirjoitukset on aina tehty itse, ja yleensä myös musiikit on sävelletty omin voimin. Tuleva musikaali, Sirkus Strada, sijoittuu kiertelevään sirkukseen.

Ohjaaja Satu Kiiskinen kertoo, että sirkus on valittu tapahtumapaikaksi muun muassa teatterin ja sirkuksen yhteisen historian vuoksi. Sirkusyhteisössä on mielenkiintoisia tyyppejä, joten henkilögalleria on monipuolinen.

Musikaalissa käsitellään myös ajankohtaisia globaaleja kysymyksiä. Sirkus edustaa yhteisöllisyyttä ja tässä musikaalissa etenkin kodittomien ihmisten perhettä. Yhteisöön saapuu mykkä tyttö, jonka hahmon kautta tuodaan esille paperittomien ongelmia ja syitä siihen, miksi jotkut joutuvat lähtemään kotimaastaan vasten omaa tahtoaan.

Petra Ekroos ja Olli Talsi näyttelevät musikaalin keskeisissä rooleissa. Kuva on harjoituksista. Kuva Rebecca Hopkins.

Petra Ekroos ja Olli Talsi näyttelevät musikaalin keskeisissä rooleissa. Kuva on harjoituksista. Kuva Rebecca Hopkins.

Musikaalin toista pääosaa eli taikuri Saskaa esittävä musaluokkalainen Olli Talsi kertoo, miksi musikaalin teko kiinnostaa häntä. – Mua kiinnostaa koko se proggis, mitä tässä tehdään, ja vaikka on paljon tehtävää, niin sitä saa tehdä hyvien tyyppien kanssa, jolloin se ei tunnu yhtä raskaalta. Talsi odottaa tiiviiltä harjoitusajalta kokonaisuuden muotoutumista.

– Odotan sitä, että koko homma alkaa yhtenäistyä ja että ihmiset oppivat kaikki vuorosanat. On mukava nähdä, miten kohtaukset saadaan vähitellen kokoon.

Elmo Pellava ja Marius Eklund esittävät sirkuslaisia. Marius oli mukana myös edellisessä musikaalissa. Silloin tosin vain varjokuvana. Kuva: Rebecca Hopkins.

Elmo Pellava ja Marius Eklund esittävät sirkuslaisia. Marius oli mukana myös edellisessä musikaalissa. Silloin tosin vain varjokuvana. Kuva: Rebecca Hopkins.

Musikaalissa taikurin äitiä Rosea näyttelevä Maisa Jaaksola kertoo oppineensa uutta.

– Olen joutunut opettelemaan uusia taitoja kuten flamenco-tanssimisen, joka ei ole minulle ollut kovinkaan nautinnollista mutta kyllä sitä nyt musikaalin eteen tekee. Vuorosanojen muistaminen on tietysti myös taito, mutta ei minulle uusi.

Sirkus Stradan tarina on vielä salaisuus, mutta oheisesta näytteestä voi etsiä vihjeitä juonesta ja henkilöistä. Kuva: Rebecca Hopkins.

Sirkus Stradan tarina on vielä salaisuus, mutta oheisesta näytteestä voi etsiä vihjeitä juonesta ja henkilöistä. Kuva: Rebecca Hopkins.

Sirkus Strada saa ensi-iltansa 11.11.2013. Tarkempia tietoja löytyy lähempänä ensi-iltaa täältä, koulun kotisivulta sekä Facebookista. Olkaa kuulolla!

Teksti: Rebecca Hopkins

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s