”Ei voi onnistua, jos ei treenaa ja mokaile”

Eilisessä blogikirjoituksessa ilmaisin huoleni taidekasvatuksen aseman kurjistumisesta, kun kuntien taloustilanne heikkenee. Käytin esimerkkinä Tilussa suosittuja musikaaliprojekteja. Jos rahaa ja aikaa ei ole, kukaan ei jaksa vetää massiivisia hankkeita.

 Moni entinen ja nykyinen tilulainen jakoi tekstin sosiaalisessa mediassa, ja vielä useampi kommentoi asiaa. Keväällä 2012 ylioppilaslakin saanut Taneli Rantala pohti kysymystä laajasti Facebookissa omassa profiilissaan. Pyysin ja sain luvan julkaista hänen tekstinsä täällä blogissa. Keskustelu aiheesta jatkukoon.

Taneli Rantala näytteli Päällikköä parin vuoden takaisessa Kivisen taivaan alla -musikaalissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Taneli Rantala näytteli Päällikköä parin vuoden takaisessa Kivisen taivaan alla -musikaalissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Taneli Rantala:

1) Lukioaikana tungin pääni jokaiseen mahdolliseen (tälläseen) projektiin. Jos nyt pitäsi jotain mainita siitä, mitä tein lukiossa, niin tein just näitä juttuja. Niistä jäi ihan älyttömästi uusia opittuja asioita, kokemusta, hyviä frendejä ja ihan jäätävän hyviä muistoja.

2) Tuollaiset ”oheisprojektit” nimenomaan säilyttävät sen oppimisen ilon. Minä olin lukiolla ennen koulupäivää, sen aikana ja sen jälkeen. Enkä varmasti olisi jaksanut istua niitä kaikkia puuduttavia yleissivistäviä paskakursseja, jos valinnaisten kurssien tarjonta ei olisi ollut niin loistava.

3) Mun mielestä just musikaalien kaltaiset yhteiset jutut ovat myös osa sitä, mikä lukiolaissa määritellään lukiokoulutuksen tavoitteeksi: edesauttaa kasvamista hyväksi, tasapainoiseksi ja sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi ja antaa opiskelijalle yleisen jatkon (harrastukset, työelämä, muut opiskelut, diibadaaba) kannalta tärkeitä työkaluja elämästä selviämiseen.

Kaarlo Kähärä ja Taneli Rantala Kivisen taivaan alla -musikaalissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Kaarlo Kähärä ja Taneli Rantala Kivisen taivaan alla -musikaalissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

4) Musikaali itsessään on jo älyttömän hyvä opetuskeino, koska se vaatii vähintään parikymmentä osanottajaa, mielellään siitä aina sataan henkeen asti. Se opettaa soittamisen, laulamisen, näyttelemisen ja itsensä ilmaisemisen lisäksi ihan älyttömän paljon esimerkiksi yhteistyöstä ja heittäytymisestä ja tuo rohkeutta elämään ihan ylipäänsä. Ei voi onnistua, jos ei treenaa ja mokaile.

5) Nuo Tilun musikaalit ovat oikeasti aika älyttömän hyviä. Varsinkin lukiolaisten hommiksi.

Terveisin tyyppi, joka ei olisi sitä, mitä on nyt ilman Tilua, sen valinnaisaineita ja -kursseja ja ihan huikeita opettajia. Kaikkea ne sekopäät tekeekin palkkansa eteen. Ja toivottavasti tekevät jatkossakin.

 Teksti: Taneli Rantala

Taneli Rantala oli Tilussa vuosina 2009–2012. Hän osallistui lukiovuosinaan kahden musikaalin tekemiseen: Sokeana hetkenä 2009 ja Kivisen taivaan alla 2012. Lisäksi Rantala osallistui aktiivisesti mm. bänditoimintaan.

Rantalan mielestä koulun taideprojektit toteuttavat lukiolain tavoitteita. Kuva: Antti Pentikäinen.

Rantalan mielestä koulun taideprojektit toteuttavat lukiolain tavoitteita. Kuva: Antti Pentikäinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s