Tilussa on kaikkiaan 11 elokuvaa käsittelevää kurssia. Viikon makupalana tarjoilemme vilauksen juuri päättyneeltä animaatikurssilta.
Yksi animaatiokurssin osallistujista oli Emilia Sorvoja, joka teki lopputyönään kauniin minielokuvan siitä, millaisia pelkoja ja tuntemuksia valojen sammuminen saattaa herättää. Kuvat on piirretty piirtopöydällä Gimp-ohjelmassa ja siirretty siitä editointiohjelmaan. Musiikin Emilia on tehnyt itse.
Tämän vuoden animaatikurssilla oli suuria teknisiä ongelmia, mutta ongelmat ratkaistiin ulkoistamalla tekniikka. Moni hankki omalle puhelimelleen, tabletilleen tai tietokoneelleen animaation tekemiseen sopivan ohjelman, ja aika monella oli sellainen jo valmiiksi. Moni käytti myös tavallista kameraa kuvien ottamiseen. Yksi ryhmä työskenteli nuorisotalo Vernissan animaatiopisteellä. Tuloksena oli oivaltavia ja hauskoja minielokuvia.
Omien töiden tekemisen lisäksi kurssilla tutustuttiin animaation historiaan, tekniikoihin ja tekijöihin.
Teksti: Antti Pentikäinen