Länsi-Uudenmaan humanistiyhdistyksen EU-vaalitilaisuus,jonka aiheena oli eurooppalainen solidaarisuus, järjestettiin 29.4.2014 Sellon kirjastossa Espoossa.
Olin eurovaaliehdokkaiden keskustelutilaisuudessa tiistaina 29.4 Sellon kirjastossa Espoossa. Keskustelutilaisuuden aiheena oli eurooppalainen solidaarisuus, ja tilaisuuden järjestäjänä toimi Länsi-Uudenmaan humanistiyhdistys ry. Tilaisuudessa oli kahdeksan ehdokasta eri puolueista tuomassa esiin omia näkemyksiään solidaarisuudesta Euroopassa. Nämä ehdokkaat olivat Kristillisdemokraattien Timo Keskitalo, Keskustan Sanna Lehtinen, Perussuomalaisten Ilkka Matinpalo, SDP:n Nasima Razmyar, Kokoomuksen Aura Salla, Vihreiden Anni Sinnemäki, RKP:n Päivi Storgård sekä Vasemmistoliiton Kari Uotila.
Tilaisuus alkoi siten, että aluksi jokaisella ehdokkaalla oli noin 3 minuutin puheenvuoro, jossa he saivat esitellä itsensä ja näkemyksiään EU:sta sekä tilaisuuden aiheesta, solidaarisuudesta. Sen jälkeen ehdokkailla oli vielä toinen, noin kaksi minuuttia kestävä, täydentävä puheenvuoro. Lopuksi yleisö sai esittää ehdokkaille kysymyksiä.
En ollut ennen käynyt tämän kaltaisissa ehdokkaiden keskustelutilaisuuksissa, ja jotenkin minulla oli sellainen käsitys, että tällaiset tilaisuudet olisivat mielenkiintoisia vaaliväittelyitä. Kuitenkin, ehkä illan aiheestakin johtuen, ehdokkaat olivat hyvin samoilla linjoilla toistensa näkemysten kanssa solidaarisuudesta ja sen toteuttamisesta Euroopassa. Ehdokkaat painottivat kuitenkin hiukan eri asioita, mutta usein silti sanoivat, että ovat samaa mieltä myös jonkun toisen ehdokkaan kanssa.
Keskeisimmäksi aiheeksi ehdokkaiden keskuudessa nousivat kysymykset pakolaisten saapumisesta EU:n alueelle. Keskitalo, Razmyar, Salla, Lehtinen sekä Storgård olivat vahvasti sitä mieltä, että Eurooppaan saapuvat pakolaiset tulisi päästää EU:n alueelle ja heitä tulisi auttaa. Muut ehdokkaat eivät ottaneet niin vahvasti kantaa tähän asiaan. Storgård puhui myös painokkaasti tasa-arvon merkityksestä ja sen edistämisestä, jonka kanssa muut ehdokkaat olivat luonnollisesti samaa mieltä. Keskitalo painotti puheissaan paljon ihmisten välistä humaaniutta, ja Sinnemäki puhui myös paljon ympäristön suojelusta ja sen pelastamisesta tuleville sukupolville. Näidenkin ajatusten kanssa muut ehdokkaat olivat samoilla linjoilla.
Toki erimielisyyksiä löytyi myös ehdokkaiden välillä. Yksi erimielisyys koski taloutta. Uotila toi esiin taloudellisen näkökulman solidaarisuuteen, ja esitti kuinka muun muassa sosiaalipalveluiden tulee olla kaikille mahdollisia. Ehdokkaat olivat yhtä mieltä siitä, että muun muassa näitä palveluita tulee tarjota, mutta erimielisyyksiä oli siitä kuinka palvelut rahoitetaan ja mistä nämä varat saadaan. Kuitenkaan talous ei muuten ollut kovin näkyvästi esillä keskustelussa.
Erimielisyyttä oli myös siitä, missä ja keiden kanssa EU:n aluetta ja sen jäsenmaita koskevia päätöksiä tulisi tehdä. Matinpalo toi esiin sen, että hänen mielestään esimerkiksi ympäristöä koskevia päätöksiä tulisi tehdä vähemmän EU keskeisesti, ja enemmän muun muassa G20-maiden välillä. Sinnemäki taas puolestaan oli sitä mieltä, että varsinkin ympäristöä koskevat päätökset tulisi tehdä mahdollisimman globaalisti.
Kokonaisuudessaan keskustelutilaisuuden tunnelma ja yleisilme oli miellyttävä. Ehdokkaat saivat kaksi puheenvuoroa kukin ja sitten vastata kysymyksiin, mikä mielestäni toimi hyvin ja sitä oli katsojana mukava seurata. Ehdokkaat olivat hyviä puhumaan ja vastaamaan kysymyksiin, ja näiden puheenvuorojen avulla he pyrkivät mainostamaan itseään, jotta yleisössä kiinnostuttaisiin äänestämään heitä. Lisäksi osa ehdokkaista jakoi mainoslehtisiä yleisölle. Pienenä negatiivisena seikkana tästä keskustelutilaisuudesta minun on pakko mainita, että näin äänestäjänä olisin toivonut, että keskustelussa olisi tullut enemmän esiin ehdokkaiden erimielisyydet. Tällöin olisi helpompi pohtia ketä haluaisi mahdollisesti äänestää. Muutoin tilaisuus oli mielestäni onnistunut, joten antaisin sille arvosanaksi 8.
Teksti ja kuva: Camilla Lepistö 11