Koko Suomen piti seisahtua ja jäädä kotiin perjantaina 18.9. 2015 lakkojen ja työntekijöiden mielenilmauksen takia. Vaan kuinka kävikään?
Koko viikon olemme Tikkurilan lukiossa pohtineet, miten koulupäivä sujuu perjantaina, kun suuri osa Suomesta menee kiinni. Pääkaupungin julkinen liikenne on melkein kokonaan pysähtynyt, ja monet palvelut ovat vain rajoitetusti auki. Erityistä jännitystä aiheutti ruotsin ylioppilaskirjoitusten onnistuminen.
Käytännössä lakko ei kuitenkaan ole näkynyt oikeastaan mitenkään. Vain pieni joukko hankalan matkan takaa tulevia opiskelijoita on jäänyt kotiin, ja oppitunneista on peruttu muutama. Ruokailukin pystytään järjestämään, tosin linjastoja on auki vain kaksi ja kertakäyttöastiat on kaivettu kaapeista esiin. Kaikki kirjoittajat saapuivat ajoissa koululle.

Maittava kalakeitto saatiin opiskelijoiden syötäväksi kahden keittiötyöntekijän voimin, eikä linjastoissa ollut edes ruuhkaa. Kuva: Antti Pentikäinen.
Koulussa kaikki on siis sujunut melkein normaalisti. Juuri nyt (klo 11.10) moni opiskelija jännittää lähinnä sitä, loppuuko kaatosade ennen koulun päättymistä.
Teksti: Antti Pentikäinen