Yleensä lukiossamme äikän kursseilla käydään katsomassa jokin teatteriesitys. Nyt ykkösjakson aikana teattereiden esitystarjonta oli hivenen haasteellinen, joten päädyin viemään ykköskurssilaiset Teatterimuseoon Kaapelitehtaalle. Oppilaiden ennakko-oletukset olivat melko nihkeitä, vaan kuinkas sitten kävikään…

Kuva: Mila Griinari.

Kaapelitehdas on jo paikkana kiintoisa, ja teatterimuseon tilat ovat jännät ja ehkä jopa hieman salaperäiset. Teatterin historiaan voi tutustua esimerkiksi naamioiden, pienoismallilavasteiden ja erilaisten pukujen avulla. Museossa on myös kohtaussimulaattori, jossa pääsee kokeilemaan näyttelemistä ikään kuin karaokena. Taustalle heijastetaan kahden näyttelijän kohtaus, johon joku yleisöstä osallistuu kolmantena henkilönä – tekstit näkyvät takaseinän alaosassa. Yllättävän toimivaa!

Kuva: Mila Griinari.

Museossa saa muutenkin kokeilla kaikenlaista teatteriin tai televisioon liittyvää. Sääennusteissa käytetään tekniikkaa, jossa sinistä taustaa vasten saa asiat häviämään ja tämän ilmiön kokeilemiseen oli aikamoinen tunku.

Kuva: Mila Griinari.

Teatteripukuja saattoi sovitella kierroksen lopulla enemmänkin ja koetella niitä näyttämöllä. Opimme muun muassa sen, että ennen vanhaan varakkuus näkyi oven leveydessä – jos ylhäisönainen 1700-lukulaisittain leveässä hameessaan ei mahtunut ovesta suoraan kulkiessaan sisään, putosi talon omistaja arvohierarkiassa alaspäin.

Opiskelijoiden kommentteja museosta:

”Oletin, että Teatterimuseo olisi ollut tylsä/epäkiinnostava, mutta oletin väärin.”

”Teatterivaatteiden kokeileminen & valo-ääinefektihomman kokeileminen oli kivaa. :)”

”Vanhanaikaisen lastenohjelmanuken [opiskelija tarkoittaa Kasper-nukkea, toim. huom.] naama oli pelottava ja muutenkin nukke oli karmiva.”

”Voisin mennä uudestaan.”

Teksti: Mila Griinari