Syksyn lakkiaispuhe

Syksyn lakkiaisia juhlittiin Tikkurilan lukion auditoriossa perjantaina 4.12.2015. Julkaisemme Tilun blogissa Pyry Jumppasen kirjoittaman ylioppilaan puheen, jonka hän esitti yhdessä toisen tuoreen ylioppilaan, Roosa Jarkon kanssa.

Roosa ja Pyry2

Roosa Jarkko ja Pyry Jumppanen puhetta pitämässä. Kuva: Heli Toivonen.

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, rakkaat ylioppilaat ja muu juhlaväki,

voin omasta ja varmaan muidenkin vastavalmistuneiden ylioppilaiden puolesta sanoa, että on täällä melko päräyttävä tunnelma ja tämä on tärkeä päivä. Eihän tämä yhtä mahtipontinen spektaakkeli ole kuin Tilun keväiset, monisatapäiset areenalakkiaiset, mutta meillä kuitenkin on täällä tänään lukiomme oikeat aarteet: ohjeellisen valmistumisajan alittaneet kilpurit ja pitkän kaavan kautta puurtaneet. Mitä tulee pitkän kaavan kautta puurtamiseen, oma lukiokaavani kesti kaikkiaan kuusi vuotta aloitettuani kaksoistutkinnon parissa, ja Roosa tässä vieressäni suoritti kunnioitettavat 101 kurssia. Mitä taas tulee 24 uuden ylioppilaan lakittamiseen, on koulumme auditorio areenaa huomattavasti kotoisampi ja syksyn lakkiaiset keväisiä intiimimmät. Eikä kenenkään yleisöstä tarvitse lähteä kesken lakituksen esimerkiksi ulos savukkeelle, niin kuin silloin kun sen oman ylioppilaan nimi on 300 nimen mittaisen listan häntäpäässä.

Koulutaivalta kuvaillaan valmistujaispuheissa usein jollain runollisella metaforalla. Tällainen metafora voi olla vaikka laiva- tai maantiematka: lapsena kaikki on ensin uutta, jännittävää ja ehkä pelottavaakin, mutta usein voi turvallisin mielin luottaa siihen, että vanhemmat tietävät mitä tehdä ja koulutettu henkilökunta ohjaa ajoneuvoa. Jos on oikein hanakka oppimaan, saattaa isä antaa ajaa mökkitien. Kilometrien kertyessä jokainen pääsee vaikuttamaan matkansa suuntaan ja ajamaan itse. Lukio kasvatti meistä kaikista entistä taitavampia, solidaarisempia ja tehokkaampia kuskeja. Lukion aikana opin myös pyytämään apua muilta matkalaisilta, jos oma auto piti työntää penkasta. Silti joskus saattoi tuntua, että matkalla ollaan kartta ylösalaisin navigaattorin osoittaessa sinnikkäästi vain lounaalle.

yo-lakit päässä

Ylioppilaat ovat juuri painaneet valkolakit päähänsä. Kuva: Heli Toivonen.

Saatuamme tänään vetää valkoiset lakit päähämme pääsimme osoittamaan itsellemme ja muille selvinneemme kaikesta tästä. Jatko-opintojen ja työpaikan siintäessä jossain taivaanrannassa haluaisin siteerata yhdysvaltalaista filosofia ja psykologia John Deweyta: ”Education is not preparation for life, education is life itself”. Vaikka koulun käynti on varmasti joskus tuntunut kaavamaiselta ja ryppyotsaiselta, on nyt jälkikäteen helpompi ymmärtää, että nämä tarjotut rutiinit ja hyviksi havaitut toimintamallit ovat käyttökelpoisia työkaluja menon vakauttamiseen myös elämän ajoradalla. Koulu ei ole yhteiskunnasta irrallaan toimiva kupla, jonka loppumisen jälkeen voi unohtaa kaikki oppitunneilla käydyt keskustelut ja niissä esiin nousseet arvot; nykyaikaisessa lukiossa keskustellaan siitä, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt, ja valmistellaan opiskelijoita tulevaisuuden yhteiskunnallisiksi toimijoiksi.

Nykyaikaisessa lukiossa keskustellaan siitä, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt.

Nelson Mandelan sanoin, koulutus on voimakkain ihmisen tuntema väline maailman muuttamiseksi. Viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana olen aina silloin tällöin havahtunut pitämään itseäni etuoikeutettuna saadessani opiskella Tilussa yhdessä päivälukiolaisten kanssa, ja erityisen etuoikeutetulta se tuntuu nyt, kun kaikkea yksityistetään ja tasokkaasta koulutuksestakin yritetään tehdä varakkaiden etuoikeus.

kuoro

Koulun kuoro esitti Miley Cyrusin tunnetuksi tekemän kappaleen Climb. Kuva: Heli Toivonen.

Lukiossa vietetty ajanjakso on muovannut käsitystämme maailmasta ja tulevaisuudesta. Se on kasvattanut meitä ihmisinä ja jää varmasti elämään muistoissamme pitkään. Mutta vaikka kuinka tahtoisin jäädä, moottoritie on kuuma ja kaupunkien valot meille huutaa. Meidän on lähdettävä maailmalle etsimään itseämme, vaikka Tilun syli on ollut kuin samettia ja maailma on asfalttia. Ei tunnu oikealta lähteä, mutta on seurattava tähteä.

Kiitoksia, ja onnea matkaan!

Teksti: Pyry Jumppanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s