Alle kuukausi ensi-iltaan

Ketkä hullut tulevat koululle joululomalla? No musikaalin tekijät tietysti!

IMG_4182

Martta, Jaan ja Jarkko lauluharjoituksissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Viime perjantain Tilu hiljeni, kun opiskelijat ja opettajat lähtivät ansaitulle lomalle upean joulujuhlan jälkeen. Yllättäen koululla on kuitenkin hengannut runsaasti opiskelijoita jo useana päivänä loman alkamisen jälkeen, vaikka rehtori julisti Tilulaisille joulurauhan.

IMG_4192

Erkki Ylimäki vastaa musiikin johdosta. Kuva: Antti Pentikäinen.

Tammikuussa ensi-iltansa saavan Kultatähti-musikaalin tekijät ovat olleet loman aikana muun muassa hankkimassa pukukankaita, rakentamassa lavasteita, treenaamassa yksittäisten hahmojen ja kohtausten repliikkejä sekä suunnittelemassa siirtymiä kohtauksesta toiseen ja pohtimassa kuoron ja tanssijoiden paikkoja.

IMG_4193

Palanen käsikirjoituksesta paljastaa, että Kultatähdessä liikutaan musiikin maailmassa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Ohjaajana voin kertoa, että homma edistyy hienosti tekijät osaavat asiansa. Parasta on ollut kollektiivisen luovuuden ilmapiiri, jossa kaikki saavat ehdottaa parannuksia ja muutoksia. Kaikilla on sama päämäärä: tehdä mahdollisimman hieno esitys! Mitä pidemmälle harjoitukset etenevät, sen hauskemmaksi tarina ja hahmot kehittyvät.

IMG_4190

Hanna Mauro keskittyy lauluharjoituksiin. Kuva: Antti Pentikäinen.

Kultatähti on komediallinen musikaali, joka kertoo kolmen vantaalaistytön vaiheista musiikkibisneksen pyörteissä. Vaikka perussävy on koominen, on luvassa myös traagisia hetkiä.

IMG_4237

Lavastus on vielä raakile, mutta vähitellen auditorio muuttuu musiikkikomedian näyttämöksi. Kuva: Antti Pentikäinen.

Kannattaa siis varata liput koulun kansliasta virka-aikana:
Merja Baumgartner: 09- 8392 5118 tai merja.baumgartner@vantaa.fi

Näytökset ovat Tikkurilan lukion auditoriossa 18.-22. tammikuuta 2016 klo 19.
Näytökset Tilun opiskelijoille ja koululaisryhmille samoina päivinä klo 10.

Lue lisää musikaalin FB-sivulta ja FB-tapahtumasta.

Teksti: Antti Pentikäinen

One response to “Alle kuukausi ensi-iltaan

  1. Päivitysilmoitus: Opettaja tunteilee | Tiluttelua·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s