Aina silloin tällöin olen kirjoittanut tässä blogissa voimakkaista tunteista, joita opettajan työssä herää. Tänään on taas sellainen päivä. Nenäliinapaketti esiin.

Vapautuneet abit ilmaisevat tunteitaan juuri ennen potkiaisten alkamista. Kuva: Antti Pentikäinen.

Olen herkkis. Kyyneleet vierähtävät poskelle aina kun siihen on pienikin mahdollisuus. Söpö koiravideo, kaunis maisema, herkkä musiikkikappale, läheisen koskettavat sanat tai jopa olympialaisten avajaisseremoniat saavat minut itkemään.

Koulu voi olla tällaiselle ihmiselle hämmentävä työpaikka, sillä täällä pääsee näkemään ja kokemaan lähietäisyydeltä opiskelijoiden pelot, stressin, ponnistelut ja lopulta myös onnistumiset. Kaikkein tunteellisin hetki on tietysti kevätlukukauden lopussa, kun abit lakitetaan ja he pyrähtävät maailmalle – joskus tosin Siwan kassan kautta. Silloin itkettää, mutta onnesta.

Yksi potkiaisten leikeistä oli klassinen vaateketju. Pisimmät ketjun aikaansaanut ryhmä voitti. Kuva: Antti Pentikäinen.

Hyvänä kakkosena tunnemyrskyjen kategoriassa tulee penkkariviikko, johon on suorastaan lastattu äärikokemuksia. Alkuviikosta abit saavat viimeiset jaksoarvostelunsa, keskiviikkona kakkoset potkivat kolmoset symbolisesti pihalle, ja torstaina abit järjestävät penkkarigaalan ja lähtevät Tilusta oikein ryminällä. Perjantaina toisen vuoden opiskelijat ottavat paikkansa koulun vanhimpina ja juhlistavat tapahtumaa vanhojen tanssien pyörteissä. Perjantaina abit myös lähtevät risteilemään Itämerelle. On vaikea keksiä perisuomalaisempaa tapaa nollata kaksitoista kouluvuotta. Toivottavasti kaikki kertyneet opit eivät katoa menetettyjen aivosolujen mukana.

Lauraa ja Paulaa ymmärrettävästi hymyilyttää, kun lukio alkaa olla loppusuoralla. Kuva: Antti Pentikäinen.

Minulle tämä viikko on ollut tavallista tunteellisempi, sillä rakas ohjausryhmäni 14G huristi rekan lavalla pois koulusta. Onneksi muutama kultanuppu sentään pidentää lukiouraansa ja samalla lievittää minun tuskaani. Sanoin opiskelijoille jo pari viikkoa sitten viimeisellä ryhmänohjaustuokiolla keksien, mehun ja viinirypäleiden avulla, kuinka tärkeitä he minulle ovat. Ja sanon sen taas: olette rakkaita! Toivottavasti emme koskaan muutu muukalaisiksi toisillemme.

Kovaa menoa abigaalassa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Mutta on tässä vähän muutakin. Penkkarigaalassa esitettiin huikea abivideo, jota kymmenet abiturientit ovat työstäneet viikkoja. Ja tulos on loistava, ainakin täpötäyden salin reaktioista ja nettikommenteista päätellen. Oli etuoikeus päästä osallistumaan sen tekemiseen. Ja kuulkaas kakkoset, teidän rimanne nousi juuri ainakin kielisiiven räystään korkeudelle. Odotamme ensi vuoden spektaakkelilta suuria!

Parasta abivideoissa on ollut se tapa, jolla ne tuovat opiskelijat ja opettajat työskentelemään yhdessä. Tilussa ei ole koskaan ollut vaikeaa saada maikkoja näyttelemään ja nauramaan itselleen. Kiitos siis mahtaville kollegoille, joiden houkutteleminen ei näytä olevan kovin vaikeaa.

Abivideo oli jälleen menestys. Kuva: Antti Pentikäinen.

Ai niin, Ainon ja Venlan tammikuinen teatteridiplomiesitys on pakko vielä mainita. En voi kuin ihailla heidän häikäisevää taitoaan, kypsyyttään ja innostustaan! Teitte mahtavaa työtä ja tarjositte muutamalle sadalle tilulaiselle hienon taidekokemuksen. Kiitos ja kumarrus.

Abit pääsivät eturiviin penkkarigaalassa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Parhaillaan istun kotona ja kuuntelen vuosi sitten esitetyn Kultatähti-musikaalin levytystä, joka valmistui alkuviikosta. Ja taas on pakko hieman itkeä, koska tammikuun 2016 esitysviikko palasi elävänä mieleeni. Se oli yksi työurani kohokohdista. Moni tämän kevään kokelas oli mukana tekemässä Kultatähteä vuosi sitten, joten jäähyväiset ovat siksikin haikeita. Onneksi sentään muutama kultatähden tyyppi on Tilussa vielä vuoden. Kirjoitusten jälkeen tutkimme (eli Jarkko ja Erkki tutkivat) mahdollisuutta saada biisit Spotify-musiikkipalveluun.

Kovaa menoa Tilussa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Kaikki nämä muistot ja hienot kokemukset saivat minut muistelemaan menneitä muutenkin. Tähän lukuvuoteen on jo ehtinyt mahtua yksi urani hienoimmista oppitunneista (Viestinnän peruskurssilaiset, tiedätte keitä olette, olette ihania!) ja kamalimmista epäonnistumisista (Pimahdin totaalisesti ja marssin ulos kesken oppitunnin – anteeksi!). Mutta onneksi siitäkin selvittiin keskustelemalla fiksujen opiskelijoiden kanssa.

Gaalassa jaettiin yksittäispakattuja kondomeja, joiden pakkaukseen oli päässyt tutun oloinen kaljupää. Tämä on hieno tapa huolehtia abien seksuaaliterveydestä abiristeilyllä. Kuva: Antti Pentikäinen.

Jäikö jokin kaduttamaan? Ei, sillä kun kaikki mokat ja onnistumiset ynnätään, niin jään reilusti plussan puolelle. Elokuvan ja viestinnän opettaminen Tikkurilan lukiossa on paras mahdollinen ammatti ja työ, vaikka välillä kaikki tuntuukin turhan raskaalta. No, ehkä olisin voinut hieman aktiivisemmin yrittää palauttaa omalle ryhmälleni ELO1-kurssin lopputyöt. Kurssi siis pidettiin alkusyksyllä 2014. Hups, unohdin!

Venla ja Aino valittiin vuoden paidaksi ja pepuksi. Kuva: Antti Pentikäinen.

Uskon vakaasti, että Tilun kaikilla opettajilla on samanlaisia tuntemuksia kuin minulla – omasta näkökulmastaan tietysti. Me kaikki luomme omat verkostomme ja tutustumme eri ihmisiin. Peruskokemus on kuitenkin sama: otamme vastaan joka syksy uudet opiskelijat, kuljemme heidän kanssaan hetken, kiinnymme ja sitten sanomme heipat ja toivotamme onnea elämään.

Toivottavasti opiskelijat kokevat koulun suunnilleen samalla tavalla. Siis että aina kaikki ei ole ihan helppoa, mutta lopussa saa huomata kasvaneensa ja kehittyneensä yhdessä matkan varrella kohdattujen ihmisten kanssa. Sitähän elämä loppujen lopuksi on, uuden oppimista ja kasvamista maailman mittaiseksi.

Ajankohtaiset aiheet näkyivät abirekkojen lakanoissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Mutta nyt tämä itkuinen muistelo lähestyy loppuaan. Perjantaina iltapäivällä haluaisin mennä Trio Areenalle ihastelemaan vanhojentansseja, mutta suurin huoleni on perjantain abiristeilyn kohtalo, sillä olen sairastunut flunssaan. Räkäisenä ja kuumeisena abiristeileminen ei kuulosta kovin houkuttelevalta ajatukselta, mutta on kauheaa ajatella, etten pääsisi viettämään iltaa rakkaiden tilulaisten kanssa. Sormet ristiin ihmeparanemisen puolesta!

They made it! Kuva: Antti Pentikäinen.

Voin tunnustaa, että ei minulla ole koskaan roskia silmässä. Sen sijaan minua kerta kaikkiaan vain itkettää kaikki se ihanuus, jota työssäni kohtaan! Hyvää talvilomaa kaikille opiskelijoille, kollegoille, vanhemmille ja muille Tilun ystäville!

Teksti: Antti Pentikäinen

Abiverkkarin Abinymois-logo on tullut tutuksi tämän lukuvuoden aikana. Kuva: Antti Pentikäinen.