Tilun abivideoperinne käynnistyi vuonna 2004, kun Koiviston Matti teki ensimmäisen penkkarigaalassa esitetyn lyhytelokuvan. Nyt on vaikea kuvitella penkkaripäivää ilman abien tekemää elokuvaa.

Mitä ihmettä tässä tapahtuu? Se selviää katsomalla abivideo tekstin lopusta. Kuva: Antti Pentikäinen.
Tämän vuoden abivideo on erittäin kunnianhimoinen. Se koostuu kehytkertomuksesta ja erilaisista lajityyppiparodioista. Tänä vuonna irvaillaan niin The Walking Dead -tyyppiselle zombiekauhulle kuin Vain Tilumää -nimiselle viihde-ohjelmalle. Osansa saavat myös Pokémon Go, Tuntematon sotilas ja musiikkivideot. Ja tietysti Donald Trump.
Opiskelijoiden lisäksi mukana on iso joukko opettajia, jotka heittäytyivät täysillä mukaan elokuvantekemiseen. On hienoa ja luultavasti melko poikkeuksellista, että opettajat suostuvat rooleihin, joissa täytyy asettaa itsensä naurunalaiseksi – ja juuri siksi he saavatkin opiskelijoiden kunnioituksen.
Torstain gaalassa esitetystä versiosta jätettiin yksi kohtaus pois keston vuoksi. Salaperäinen kadonnut kohtaus kuitenkin tulee tänne lähipäivinä, joten tule pian takaisin!
Toivottavasti nautitte Tilun abien videosta. Muistakaa, että videota saa levittää netissä, ja tekijät vastaanottavat mielellään kommentteja joko tänne blogiin tai YouTubeen.
Huom! Video ei toimi useimmilla mobiililaitteilla, joten suosittelemme sen katsomista tietokoneella.
Teksti: Antti Pentikäinen
Päivitysilmoitus: Opettaja tunteilee | Tiluttelua·