Tilulaiset nuorten filosofiatapahtumassa

Kreikkalaista Sokratesta kutsutaan usein länsimaisen filosofian isäksi. Hänen menetelmänsä viisauden etsimisessä oli niin sanottu sokraattinen menetelmä eli dialogi oppilaan ja opettajan välillä. Joukko tilulaisia pääsi väittelemää kilpaa muiden koulujen tiimejä vastaan Nuorten filosofiatapahtumassa eli Nufitissa 20.-21. tammikuuta.

nufit-prism

Tilun joukkueessa väittelivät (takaa vasemmalta alkaen) Henri Toivonen, Alex Lindh, Lauri Kalo, Joona Koivula ja Pipsa-Alisa Leppänen (edessä). Kuva: Antti Kuusela.

Nufitin tämän vuoden teemana oli liike. Kaksipäiväinen tapahtuma kerää nuoria ja eri alojen vaikuttajia käymään dialogia. Tänä vuonna alustuksia pitivät muun muassa kansanedustaja Li Andersson kansanliikkeistä ja demokratiasta sekä tutkija Karin Creutz siitä, mikä  Daeshissa eli Isisissä viehättää ja saa nuoria radikalisoitumaan.

Osana Nufitin ohjelmaa järjestetään Sokrates-väittelykilpailu. Tilu osallistui väittelyihin kolmatta kertaa. Joukkueen jäsenet – Lauri Kalo, Joona Koivula, Pipsa-Alisa Leppänen, Alex Lindh ja varajäsenenä Henri Toivonen – puolustivat menestyksekkäästi päämäärän tärkeyttä liikkeen sijaan.  2–1 tilulaisten hyväksi päättyi myös väittely aiheesta ”hyvä urheilija menestyy”. Tilulaiset vastustivat ansiokkaasti näkemystä ”totuus muuttuu ajan mukana”.

vaittely

Paasitornissa Helsingissä oli paljon filosofiasta ja väittelystä kiinnostuneita nuoria. Kuva: Antti Kuusela.

Perjantai-illan viimeinen, kiihkeä väittely käytiin Helsingin medialukiota vastaan aiheesta ”muutos on yliarvostettua”. Medialukio voitti äänin 2-1, ja tyytyväiset väittelijät onnittelivat naapurikoulun joukkuetta, joka lauantaina vei voiton Sokrates-kilpailun finaalissa.

Tilun väittelyperinne jatkuu syksyllä 2017 väittelykurssilla (ÄIS 20). Järjestämme aulassa väittelytilaisuuksia pitkin syksyä, ja medialukionkin joukkue tullaan näkemään vierailulla koulumme auditoriossa. Kurssia vetävät äidinkielenopettaja Satu Kiiskinen ja filosofian opettaja Antti Kuusela.

Teksti: Satu Kiiskinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s