Koeviikko aiheuttaa sydämentykytyksiä ja stressiä useimmille tilulaisille. Listasimme keinoja, joilla takuuvarmasti pärjäät koeviikolla. │ Tämä on myös ensimmäinen Häly-lehden toimittajien ja kuvittajien tekemä juttu koulun blogiin. Häly-jutut tunnistat Häly netissä -tunnuksesta.

Kännykkä kannattaa laittaa äänettömälle ja pois näkyvistä. Kuva: Susanna Hämäläinen.
- Läksyt kannattaa tehdä, sillä ne ovat harjoitusta kokeiden tehtäviin, joten niistä on todella paljon hyötyä opiskelijalle – ei opettajalle tai jollekin muulle kaverille. Kun läksyt on tehty, on myös kokeisiin lukeminen helpompaa. Opettele sanastoa aina myös kotona, kun käyt sen läpi tunnilla, ettei koeviikolla kaikki kasaannu päälle.
- Kappaleiden lukeminen ennen kokeeseen lukua. Eli kun luet jonkin kappaleen koulussa, niin katso vielä kappale kotona läpi. Keskity tunneilla. Lue myös tunnilla kirjoitetut muistiinpanot, koska niissä on yleensä tiivistetty kaikki tärkeät asiat.
- Puhelin. On todella tärkeää, että laitat puhelimen äänettömälle tai sitten kokonaan pois päältä ja mieluiten sellaiseen paikkaan, missä se ei ole koko ajan näkyvillä. Muuten saattaa iskeä himo alkaa räplätä puhelinta!
- Muistiinpanot pelastavat! Oppitunnilla tietenkin kirjoitetaan muistiinpanoja, mutta sitten kun lukee kokeisiin, niin kannattaa uudestaan tehdä jokaisesta kappaleesta omat muistiinpanot. Muistiinpanoista myöskin näkee mitkä aiheen alueet ovat tärkeimpiä.
- Suunnittele! Suunnittele ajoissa, mitä ainetta ja aluetta opiskelet minäkin päivänä. Aloita lukeminen tarpeeksi ajoissa, vaikka pari viikkoa ennen koeviikkoa! Siitä ei ninittäin ole mitään haittaa, päinvastoin! Näin vältät asioiden kasaantuminen, koska kaikkea ei vain voi oppia yhdessä päivässä.
Realistinen lukuaikataulu auttaa pärjäämään kokeissa. Kuva: Susanna Hämäläinen.
- Vapaa-aika on todella tärkeää koeviikon aikana. Vältä putkeen lukemista ja turhaa stressaamista. Taukojen pitäminen on erittäin tärkeää: mene vaikka kävelylle ja kertaa sen jälkeen vielä. Stressaamisesta vältyt, kun aloitat lukemisen hyvissä ajoin. Jos aloitat lukemisen vasta päivää ennen koetta (tätähän ei suositella!), kannattaa lukea muistiinpanot.
- Netti. Tällä ei tarkoiteta sitä, että kannattaisi mennä Facebookiin katsomaan kissavideoita, vaan sitä, että kannattaa hyödyntää netin tarjontaa. Netistä löytyy paljon lisätietoja monista aiheista, ja kielissä netti voi auttaa paljon.
- Yhdessä kertaaminen. Kerää kaverit, jotka ovat kanssasi samalla kurssilla. Jaa omat tietosi aiheesta: saatat silloin muistaa asiat jopa paremmin.Voi myös olla, että opit paremmin kavereilta kuin opettajilt.
- Ole hereillä tunnilla! Nuku riittävästi, jotta pysyt hereillä tunnilla ja opit. Kannattaa oikeasti mennä ajoissa nukkumaan ja herätä realistiseen aikaan. ”Mä herään heti viideltä aamulla lukemaan ennen ku koe alkaa” ei yleensä toimi, koska aikaisin herääminen ei yleensä onnistu. Tunnilla nukkumista kannattaa välttää, sillä koskaan ei tiedä, mitä tärkeää opettaja sanoo.
Muista nukkua ja levätä, jotta koeviikko ei vie voimiasi. Kuva: Susanna Hämäläinen.
Teksti: Barbara Oppong, Sabarin Mohamed, Susanna Hämäläinen
Kuvitukset: Susanna Hämäläinen