Pidentäjän tunnelmia

Abien kirjoitukset ovat jo ohi, ja Tilun käytäviä kansoittavat ykköset ja kakkoset. Joukossa on kuitenkin myös muutama pidentäjä. Pidentäjät ovat kolmannen vuoden opiskelijoita, jotka venyttävät opintojaan joko seuraavaan syksyyn tai kevääseen. Syksyllä 2014 opintonsa aloittanut Elli Kekola kuvailee tunnelmiaan.

TJ0

TJ0 eli tänään jäljellä nolla päivää on muun muassa armeijasta ja koulumaailmasta tuttu meemi. Sen tarkoituksena on keljuilla laitokseen vielä jääville ja juhlia omaa vapautumista. Kuva: Elli Kekola.

Haikeus. Tämä sana kuvaa hyvin tämän hetkisiä tunnelmia.

Aamulla marssin taas koulun ovista sisään tunnille, jolla ei ollut yhtään tuttua naamaa – lukuun ottamatta opettajaa, jonka kasvot puolestaan ovat käyneet erittäin tutuksi viimeisen kolmen vuoden aikana. Tunti kuluu hitaasti ja ryhmätehtävät tuntuvat turhauttavilta, sillä kukaan ei tunnu kuuntelevan.

Päivät koululla tuntuvat pitkiltä kun ei ole ketään tuttua kenen kanssa voisi viettää välitunnit. Toki koulussa on muita pidentäjiä ja kavereita, jotka suorittavat viimeisiä puuttuvia kurssejaan, mutta lukujärjestykset menevät usein ristiin, eikä heitä näe koululla ollenkaan.

Käytävä

Pidentäjä tuntee olonsa helposti yksinäiseksi, kun käytävillä ei tule vastaan tuttuja naamoja. Kuva: Elli Kekola.

Usein aamuisin tekisi mieli vain jäädä sängyn pohjalle ja jatkaa nukkumista, koska tuntuu typerälle mennä kouluun yhdeksi tunniksi. Useimmat ystävät hakevat jo korkeakouluihin opiskelemaan ja lukevat pääsykokeisiin, mikä saa omat koulumurheet tuntumaan mitättömän pieniltä.

Toisaalta pidentäminen ja se, ettei kursseilla ole tuttuja, on ollut myös hyvä asia koulunkäynnille. Tehtävät valmistuvat huomattavasti nopeammin kun ei ole häiriötekijöitä. Olen myös oppinut tekemään isompiakin projekteja tehokkaasti yksinäni. On myös huojentava tunne saada lisäaikaa jatko-opintojen suunnittelemiseen, eikä tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä jatko-opintoihin hakemisesta kirjoitusten lomassa.

Teksti: Elli Kekola

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s