Tiesitkö, että Tikkurilan lukio on Suomen Punaisen Ristin teemakoulu? Viime viikolla SPR:n väki tuli Tiluun isolla joukolla kouluttamaan opiskelijoita. Tarjolla oli hauskaa ja opettavaista toimintaa.

SPR:n asiantuntija opasti ja jututti tilulaisia.
Torstaina 26.10.2017 vietettiin Tilussa syksyn perinteistä hyvinvointi-iltapäivää. Tavalliset oppitunnit oli peruttu (jee!), ja kaikille luokkatasoille oli järjestetty kiinnostavaa ohjelmaa. Ykköset ryhmäytyivät seikkailemalla Helsingissä Tilu Amazing Race -kisassa, ja abit pääsivät tutustumaan monen sortin jatkokoulutuksiin Koe kampus! -tapahtumassa.
Kakkoset puolestaan jäivät koululle, mutta heidän ohjelmansa ei kalvennut ykkösten tai abien tapahtumille. Kakkoset nimittäin kiersivät pienissä ryhmissä rasteilla ympäri koulua. Ideana oli oppia taitoja, jotka saattavat pelastaa jonkun hengen, ja saada tietoa Punaisen Ristin toiminnasta.
Tikkurilan lukio on Suomen Punaisen Ristin teemakoulu. Se tarkoittaa sitä, että koululla ja järjestöllä on monenlaista kiinnostavaa yhteistyötä. Opiskelijoiden kannalta on tärkeintä, että SPR:n asiantuntijat ja vapaaehtoiset suunnittelevat yhdessä koulun kanssa tapahtumia, joista on iloa ja hyötyä kaikille tilulaisille.

Yhdessä oli hauska pohtia, millaisia hyviä tekoja kukin voisi tehdä.
Tekemällä oppii
Olin torstaina seuraamassa kahta pajaa. Ensimmäisessä tutustuttiin turvatalon toimintaan ja pohdittiin, millaisia hyviä tekoja jokainen voisi tehdä. Lupauksia julkaistiin Popupturvatalon Instagram-tilillä aihetunnisteella #hyväteko2017.
Toisessa pajassa testattiin opiskelijoiden kykyä auttaa epilepsiakohtauksen saanutta ja nilkkansa nyrjäyttänyttä. Oikeastaan menin vain valokuvaamaan toimintaa, mutta päädyinkin esittämään liukkaalla kelillä kompuroinutta.

Mari valmistautuu saamaan päivän kahdeksannen epileptisen kohtauksen.
On pakko tunnustaa, että olin vaikuttunut ryhmien toiminnasta. Yksikään porukka ei jäätynyt, vaan kaikki alkoivat pienen epäröinnin jälkeen toimia rauhallisesti ja jämäkästi. Jalka nostettiin koholle, kipeään kohtaan sidottiin kylmäpakkaus, apua soitettiin paikalle ja moni ryhmä muisti myös rauhoitella pelästynyttä uhria. Myös epileptikko osattiin kääntää kylkiasentoon. Osa ryhmistä lopetti hätäpuhelun ennen aikojaan, mutta se ei haittaa, sillä seuraavalla kerralla kaikki menee varmasti nappiin.
Kakkoset kävivät myös kuuntelemassa auditoriossa luentoa, jossa kerrottiin Punaisen Ristin monipuolisesta toiminnasta. Toivottavasti joku Tilun kakkonen päätyy osallistumaan esimerkiksi SPR:n ystävätoimintaan tai luovuttamaan verta. Ainakaan tiedon puutteesta se ei ole enää kiinni.

Luennolla kerrattiin Punaisen Ristin tärkeimmät tehtävät ja toiminnot.
Peukut pystyyn
Kakkoset antoivat päivän järjestelyistä palautetta.
– Tosi hauskaa, kun rasteilla oli vetäjinä muita kuin omia opettajia. Vähän vaihtelua, eikä tarvinnu kuunnella pitkiä luentoja, sanoi yksi.
– Joo, ja on kivaa, kun pääsee itse kokeilemaan kaikkia juttuja. Ja näistä voi olla oikeastikin hyötyä, kommentoi toinen.
– Ja saa olla sisällä, kun toi ilma on tollanen, huomasi kolmas.
Ja toden totta: ulkona tuli jäistä räntää taivaan täydeltä. Se tuskin jäi huomaamatta ykkösiltä, jolta olivat Helsingin keskustassa etsimässä kuuluisia patsaita. Hups!
Päivän järjestelyt toimivat hyvin, mistä suurkiitokset hyvinvointipäivän suunnittelijoille. Kiitokset myös SPR:n iloiselle porukalle ja aktiivisille opiskelijoille!

Opiskelijat ryhtyivät auttamaan ripeästi, mistä täydet pointsit!
Lue lisää netistä
Tutustu Suomen punaisen Ristin monipuoliseen toimintaan. Täältä löydät tietoa mm. lahjoittamisesta, Kontti-tavarataloista ja ensiavusta.
RedNet Punaisen Ristin verkkopalvelu vapaaehtoisille.
Vantaan nuorten turvatalosta voit lukea täältä.
Vantaan Nuorten Turvatalon POP UP -toiminnan Instagram-tili. Tilulaisten ja muiden hyviä tekoja löytyy myös aihetunnisteella #hyväteko2017
Teksti ja kuvat: Antti Pentikäinen