Kenen ääni kuuluu?

Vuoden 2018 presidentinvaalit lähestyvät. Tilun Häly-lehden toimittaja, abiturientti Linnea Pylkkänen kysyy, aiotko sinä äänestää?

Ehdokkaat uusi nettiin

Kenet näistä kahdeksasta sinä valitset? Kuvat: ehdokkaiden nettisivut.

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on jo pidetty, ja virallinen päiväkin lähenee. Vaalipäivä on sunnuntaina 28.1. Monelle Tikkurilan lukion abiturientille nämä ovat ensimmäiset vaalit, joissa äänensä pääsee käyttämään. Jos olet täysi-ikäinen ja olit ajatellut jättää äänestämisen väliin, harkitse uudelleen!

Ehdokkaita on kahdeksan, joista kuusi on eduskuntapuolueista ja kaksi on ehdokkaana valitsijayhdistyksen kautta. Ehdolla ovat Pekka Haavisto (vihr.), Tuula Haatainen (SDP), Merja Kyllönen (vas.), Matti Vanhanen (kesk.), Laura Huhtasaari (ps.), Nils Torvalds (RKP) sekä valitsijayhdistyksen asettamat Paavo Väyrynen ja istuva presidentti Sauli Niinistö.

Vaihtoehtoja on paljon, ja niistä yhden valitseminen voi olla vaikeaa – olethan kuitenkin vaikuttamassa koko maan tulevaisuuteen. Älä huoli. Esimerkiksi Ylen vaalikone auttaa löytämään ehdokkaan, joka edustaa omia arvojasi.

Jos et ole äänestänyt ennen, äänestystilanne voi jännittää. Kaikkien äidit eivät ole yhtä valmiita vastaamaan samoihin tyhmiin kysymyksiin päivä toisensa perään kuin minun äitini, mutta tähänkin löytyy apu. Jos olet äänestysikäinen, saat postissa ilmoituksen äänioikeudesta. Siitä löydät sekä oman äänestyspaikkasi että yksityiskohtaiset ohjeet äänestämiseen.

Istuva presidenttimme Sauli Niinistö nauttii vahvan ennakkosuosikin asemaa, mutta erityisesti muut ehdokkaat tarvitsevat tukeasi. Jos säälit heitä, lahjoita ääni.

Tuethan demokratiaa ja annat äänesi!

Teksti: Linnea Pylkkänen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s