Äänestin ensimmäistä kertaa elämässäni tämän vuoden presidentinvaaleissa muutama viikko sitten. Kokemus oli loppujen lopuksi aika antiklimaattinen, mutta en kadu. 

Tällaisen äänestyslipun Linnea ja muut äänestäjät saivat käteensä tammikuun vaaleissa. Kuva: Santeri Viinamäki/Wikimedia Commons

Äänestämisoikeus ei välttämättä ollut juuri se etu, jota täysi-ikäisyydessä odotin eniten, mutta se oli silti listan yläpäässä. Olen jo muutaman vuoden seurannut politiikkaa aktiivisesti, ja tuntui turhauttavalta, etten päässyt vaikuttamaan omalla mielipiteelläni niiden suuresta lukumäärästä huolimatta.

Oli jännittävää, että ensimmäinen mahdollisuuteni äänestää tulisi olemaan niinkin korkean profiilin vaaleissa kuin presidentinvaalit. Onhan presidentti (teoriassa) Suomen tärkein henkilö.

Jännitin turhaan. Koko prosessiin kului ehkä noin viisitoista minuuttia, kävelymatka äänestyspaikalle mukaan lukien. Vaikka äänestin virallisena äänestyspäivänä enkä ennakkoon, äänestyspaikka oli melkein tyhjillään puolessa välissä iltapäivää. Kävelin sisään, näytin henkilöllisyystodistukseni ensin väärässä jonossa ja sitten oikeassa, ja siirryin äänestyskoppiin huolehtimaan käsityksestäni länsimaisesta numerojärjestelmästä sekä oikeinkirjoituksestani. Esteistä huolimatta olin ulkona viidessä minuutissa kansalaisvelvollisuuteni täyttäneenä.

En kadu, että kävin äänestämässä. Kokemus ei ehkä ollut niin virallinen ja jännittävä kuin aiemmin olisi voinut kuvitella, mutta tuntui hyvältä tietää edes yrittäneensä vaikuttaa, vaikka äänestämäni ehdokas ei pystynytkään voittamaan suurta johtajaamme Niinistöä.

Ennemminkin haluaisin vielä kerran kehottaa kaikkia siihen kykeneviä äänestämään aina vaalien aikaan, sillä se on niin helppoa. Lyhyt hetki päivästäsi, niin olet ollut mukana viemässä Suomea eteenpäin!

Teksti: Linnea Pylkkänen