Liikuntahaaste alkaa

Keväällä kaikki tilulaiset haastetaan kulkemaan koulumatkat joko lihasvoimalla tai julkisilla liikennevälineillä. Osallistuminen on helppoa, ja luvassa on hienoja palkintoja! Rehtori Ari Ranki näyttää mallia.

Ari polkee

Ari on polkenut kohtia Riihimäellä sijatsevaa kotiaan jo kauan, mutta matka ei tunnu edistyvän. ”Loppukiri! Kohta kotitalo varmasti jo näkyy”, rehtori puuskuttaa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Tikkurilan lukio haluaa innostaa opiskelijoita lisäämää arkiliikuntaa. Siksi koulu yrittää saada tilulaiset saapumaan kouluun lihasvoimalla eli kävelemällä, pyöräilemällä tai jollakin muulla moottorittomalla vempeleellä.

Jos lihasvoima ei ole käytännöllinen vaihtoehto, kampanjaan voi osallistua myös käyttämällä julkista liikennettä eli busseja, junia ja muita pääkaupunkiseudun käteviä liikennevälineitä.

– Olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni tilulainen tarttuisi haasteeseen. Samalla kunto kasvaa, terveys kohenee ja Maapallokin pelastuu, rehtori Ari Ranki sanoo.

Osallistuneille on tarjolla hienoja palkintoja.

– Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvotaan kaksi Polarin tuotepalkintoa. Ja itse asiassa Instagramissakin voi osallistua, jos haluaa maksimoidan voitonmahdollisuudet, Ari innostaa.

Ari pusertaa

Rehtori Ranki uskaltautui Tilun kuntosalilla ja lastasi tangolle aivan poikkeuksellisen hirmuiset painot. Onneksi pojat ehtivät varmistamaan suorituksen turvallisuuden. Kuva: Antti Pentikäinen.

Ohjeet

1) Haaste alkaa maanantaina 23.4. ja loppuu perjantaina 4.5.

2) Tulosta kaksipuoleinen liikuntakorttisi täältä.

3) Täytä liikuntakorttiasi kortin ohjeiden mukaisesti koko haasteen ajan

4) Palauta koko nimelläsi ja ro-ryhmälläsi varustettu liikuntakortti ryhmänohjaajallesi ro-tuokiolla 8.5. Ro toimittaa liikuntakortit Arin lokeroon viimeistään keskiviikkona 9.5. Lomakkeen palauttaneiden kesken arvotaan kaksi Polarin lahjoittamaa tuotepalkintoa

5) Voit osallistua kilpailuun myös Instagramissa. Ota itsestäsi kuva, joka toteuttaa teemaa ”haastamme opiskelijat tekemään koulumatkansa omin voimin tai julkisella kulkuvälineellä” ja varusta kuvasi hashtagilla #tiluliikkuu. Kaikkien kuvan postanneiden kesken arvotaan yksi Polarin lahjoittama tuotepalkinto.

– Olisi hienoa, jos tämä haaste innostaisi opiskelijat lisäämään arkiliikuntaa tai käyttämään julkisia. Autoja ja mopoja on Tilun pihassa jo aivan liikaa, Ari tokaisee.

Palkinnot arvotaan toukokuun puolessa välissä ja ne jaetaan viimeisellä ro-tuokiolla tiistaina 22. toukokuuta.

Teksti: Antti Pentikäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s