Opinnonohjaaja Nanna Oinonen ja lukiopsykologi Anne Räty keräsivät abeille ja muillekin tilulaisille hyödyllisiä vinkkejä yo-kokeisiin valmistautumista ja opiskelua varten.

Ovatko opiskeluvälineesi mukana? Kannatko vielä kirjoja vai käytätkö sähköisiä materiaaleja? Kuva: Pinja Mikkola ja Sara Aspela.
Hoida kurssit ajoissa, jotta abikevään 4. jaksossa voit keskittyä yo-kokeisiin valmistautumiseen eikä tarvitse enää istua tunneilla suorittamassa puuttuvia kursseja.
Yo-kokeita suunnitellessasi mieti tavoitteet, joihin pyrit. Realistiset tavoitteet motivoivat valmistautumaan ja lisäävät myös todennäköisyyttä kokea onnistumista.
Omien vahvuuksien tunnistaminen niin oppiaineiden kuin työskentelynkin kannalta auttaa sekä yo-kokeiden suunnittelussa (kirjoitettavat aineet) että toimivien opiskelukäytänteiden suunnittelussa (miten opit parhaiten, mihin sinun tulee panostaa eniten ja mikä hoituu pienemmällä kertaamisella).
Suunnittele ajankäyttö etukäteen. Aikatauluun on tärkeää varata lukuaikaa, mutta myös aikaa rentoutumiselle, levolle ja unelle, ystäville ja liikunnalle.
On tärkeää toimia tilanteen mukaan, eli lukuhetkellä luetaan ja rentoutumishetkellä rentoudutaan. Tällöin asioilla ja tekemisellä on aikansa ja paikkansa, eikä esimerkiksi rentoutumishetkellä tarvitse murehtia lukemista.
Lukurauha on tärkeää erityisesti yo-kokeisiin valmistautuessa. Mieti, missä pystyt parhaiten keskittymään. Yhdelle se on kirjasto, toiselle koti, kolmannelle mummola ja neljännelle kesämökki.
Autokoulu ja palkkatyö kannattaa ajoittaa muuhun ajankohtaan kuin yo-kokeisiin valmistautumiseen.

Nanna ja Anne osaavat auttaa opiskelijaa saavuttamaan tavoitteensa. Kuva: Antti Pentikäinen.
Stressi on luonnollinen osa elämää. Eri ihmisille eri asiat aiheuttavat stressiä. Itselle toimivien rentoutumiskeinojen löytäminen ja tunnistaminen onkin tärkeää. Niin stressin kuin suoriutumisenkin näkökulmasta on hyödyllistä muistella onnistumisia. Miten toimin silloin, kun onnistuin? Mitä edellisissä onnistumisissa oli sellaista, jota voisin hyödyntää tässäkin valmistaumistilanteessa ja suoriutumisessa? Näiden ajatusten pohtiminen auttaa myös eräänlaisen luottamuspuheen laadinnassa itselle. Kun olet valmistautunut hyvin ja muistelet myös aiempia onnistumisiasi, niin voit todeta itsellesi: ”Olen valmistautunut hyvin ja minulla on edellytykset onnistua.”
Täydellisyyteen ei tarvitsee pyrkiä. On hyödyllistä muistaa, että kun on yrittänyt ja tehnyt töitä, niin lopputulos riittää (=riittävän hyvä). Palkitse itsesi hyvin tehdystä työstä vaikkapa lähtemällä ystävien kanssa syömään ja leffaan.
Onnea abivuoteen!
Vinkit: Nanna Oinonen ja Anne Räty
Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Tikkurilan lukion Häly-lehdessä kevään 2018 lakkiaisten yhteydessä.