Suuntana Tilu!

Tikkurilan lukion opiskelijat Otto, Antti ja Samir halusivat kertoa, millainen heidän koulunsa on. He kysyivät myös muilta nykyisiltä opiskelijoilta, mikä Tilussa on parasta. Kannattaa tutustua!

Tikkurilan lukio tarjoaa hienoja mahdollisuuksia jokaiselle ylioppilaslakkia tavoittelevalle. Meillä on erittäin laaja valikoima kursseja ‒ esimerkiksi elokuvaa voit opiskella jopa 11 kurssia. Myös monissa muissa aineissa on tarjolla paljon valinnanvaraa. Tilussa on myös useita eri linjoja, joilla voit keskittyä esimerkiksi musiikkiin, viestintään, matematiikkaan ja liikuntaan. IB-linjalla voit opiskella englanniksi kansainvälisen ylioppilastutkinnon.

Ominaisuudet3

Tilun ominaisuuksia opiskelijoiden mukaan.

Tunnelma on rento, ja tilat ovat valoisat ja avarat. Tilussa on upea auditorio, jossa voi kuulla musiikkia ja nähdä musikaaleja ja muita esityksiä. Kaunis kirjasto on monen lempipaikka. Vaihto-ohjelmien ja kansainvälisten kurssien kautta voit päästä esimerkiksi Intiaan, Brasiliaan, Ranskaan, Puolaan, Italiaan ja Venäjälle.

Hege2

Hege ja muut tilulaiset kertovat näkemyksensä ja vinkkinsä Tiluun tuleville.

Katso poikien tekemä video ja hae meille! Kannattaa katsoa myös upea 360 asteen video, jonka avulla voit katsella ympärillesi ja vaikka osallistua vanhojentassien harjoituksiin virtuaalisesti. Sen löydät täältä.

Teksti: Antti Pentikäinen

One response to “Suuntana Tilu!

  1. Päivitysilmoitus: Tervetuloa virtuaalivierailulle Tiluun! | Tiluttelua·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s