Palkintoja hienoista suorituksista

Aloitus JPG
Tikkurilan lukion opiskelijoille jaetaan tänäkin keväänä runsaasti stipendejä, kirjalahjoja sekä muita huomionosoituksia ahkerasta koulutyöstä ja onnistumisesta opinnoissa.

Osa stipendeistä maksetaan koulun varoista, mutta monet saadaan ulkopuolisilta lahjoittajilta. Ilman heitä emme pystyisi palkitsemaan ja kannustamaan opiskelijoitamme yhtä runsaasti.

Tikkurilan lukio haluaa kiittää lämpimästä kaikkia yhteistyökumppaneitamme koulutyön tukemisesta.

Opettajakunnan päättämät stipendit

LC Vantaa Simonkylä
1000 € Schultz Tyr 17A

Euneos Oy
300 € Kurka Amanda 17D
300 € Ahokas Valtteri 17E

Viestintästipendi, Tikkurilan lukion alumnit ry
200 € Aro Pinja 17J
Pinja Arolla on poikkeuksellisen herkkä taju elokuvakerronnan ymmärtämiseen ja elokuvien tekemiseen. Hänessä on poikkeuksellisen kypsää taiteilijuutta, joka näkyy hänen töissään. Pinja on lukion aikana tehnyt paljon hienoja teoksia ja osallistunut muun muassa abivideon tekemiseen.

200 € Elenius Ville-Eerikki 17J
Ville-Eerikki Elenius on tarkkanäköinen havainnoitsija ja viestinnän ilmiöistä kiinnostunut tutkija. Kursseilla hän on lisäksi poikkeuksellisen aktiivinen ja rohkea keskustelija, jonka kiinnostavat huomiot ja puheenvuorot auttavat koko ryhmää oppimaan. Hän on lahjakas viestijä ja esimerkillinen oppija.

200 € Salenius Anton 17J
Anton Salenius on lahjakas viestijä ja taitava elokuvantekijä. Kursseilla hän on osallistunut aktiivisesti keskusteluihin ja tarttunut uteliaasti esiteltyihin ilmiöihin. Lisäksi Anton on antanut taitonsa kouluyhteisön käyttöön, sillä hän osallistui aikaa ja vaivaa säästämättä kevään abivideon tekemiseen.

ABB:n stipendi
100 € Viirimäki Johannes 17B

TRYcamps kielikoulu OY
130 € Kangaspunta Perttu 17E

Aktia-stipendit (15 x 100 €)
100 € Heimo Roosa 17A
100 € Vierikko Liina-Lotta 17A
100 € Silvennoinen Lauri 17B
100 € Syväsalo Petra 17B
100 € Jämsä Suvi-Maria 17C
100 € Peusa Jaakko 17C
100 € Leino Jakob 17D
100 € Kokkonen Venla 17D
100 € Päivinen Janita 17D
100 € Lignell Susanna 17G
100 € Tampio Riikka 17G
100 € Ahonen Tommi 17I
100 € Toijanen Krista 17I
100 € Vuori Tiitus 17J
100 € Karttunen Pinja 17K

Koulun talousarviosta (22 x 50 €)
50 € Komulainen Aleksi 17A
50 € Niemi Julianna 17A
50 € Savolainen Alisa 17B
50 € Nyman Amanda 17C
50 € Österlund Juho 17C
50 € Leino Jakob 17D
50 € Martio Arttu 17D
50 € Mustonen Suvi 17D
50 € Pajunen Jesper 17D
50 € Autio Veera 17E
50 € Karvonen Mette 17E
50 € Lahtinen Rami 17E
50 € Khaira Jagdeep 17F
50 € Kettunen Eevi 17G
50 € Salonen Silja 17G
50 € Hyytiäinen Oona 17H
50 € Rautakorpi Veikka 17H
50 € Voigt Heimer 17H
50 € Merikallio Janika 17I
50 € Yli-Ketola Annika 17I
50 € Mäkinen Miska 17K
50 € Tynnilä Joanna 17K

Opettajakunnan stipendi (2 x 100 €)
100 € Heimo Roosa 17A
100 € Utkan Duygu 17J

Musikaalirahaston stipendit (4 x 100 €)
100 € Kettunen Kalle 17B
100 € Nurmi Veronika 17B
100 € Viirimäki Johannes 17B
100 € Salonen Silja 17G

Opiskelijakunnan stipendit
100 € Halonen Senni 17J
70 € Heimo Roosa 17A

18-ryhmien stipendit (2 x 12 x 40€):
18A Forssas Nella ja Hitrov Anna
18B Le Hung ja Tikkala Onni
18C Räsänen Ella ja Särkiö Minna
18D Ellmén Asta ja Nguyen Duy
18E Lanki Laura ja Lintu Janna
18F Nguyen Suski ja Vuorela Elina
18G Heikkinen Ella ja Leinonen Lauri
18H Patshijew Victoria ja Perkiö Matias
18I Fogelberg Linnea ja Lehikoinen Aapeli
18J Jokela Venla ja Vivolin Rami
18K Mikkola Veeti ja Oubajja Rania
IB18 Cui Yunwei ja Salminen Lydia

19-ryhmien stipendit (2 x 13 x 40€):
19A Suhhareva Maria ja Vierikko Anna-Maj
19B Myllysilta Rosa ja Oksman Hilla
19C Siukkola Venla ja Äyri Milla
19D Kortesalmi Lotta ja Sirén Sofia
19E Hoberg Jero ja Mansner Nella
19F Djerf Melina ja Elgeraia Rami
19G Chen Lang ja Zhavoronkova Eva
19H Högström Henri ja Tabell Mette
19I Manninen Roosa ja Yli-Halla Mila
19J Ojala Sisu ja Suominen Veera
19K Kütt Siim ja Parkkinen Ilona
19L Laurén Pinja ja Suoranta Anni
IB19 Björkqvist Victoria ja Khaira Nirmeet

Muita stipendejä

Antikvariaatti Sofian stipendi filosofian
kirjoituksissa menestyneelle
Schultz Tyr 17A (50 € lahjakortti)

Uusiouutiset (Lehden vuosikerta)
Saarinen Niko 17D

Kemia-lehti (Lehden vuosikerta)
Kurka Amanda 17D
Toijanen Krista 17I
Karttunen Pinja 17K

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
1000 € Schultz Tyr 17A
1000 € Voigt Heimer 17H
1000 € Vuori Tiitus 17J

Kirjastipendit

Filosofian kirjastipendit ylioppilaskirjoituksissa menestyneille
Savolainen Alisa 17B
Leino Jakob 17D
Merikallio Janika 17I
Aro Pinja 17J

Kirjastipendi aktiivisesta osallistumisesta filosofian opiskeluun
Aleksi Andreev 17G

Biologian kirjastipendi ylioppilaskirjoituksissa menestyneelle
Toijanen Krista 17I

Terveystiedon kirjastipendi erinomaisesti yo-kirjoituksissa menestyneelle
Autio Veera 17E
Eloneva Sami 17H
Hyytiäinen Oona 17H
Soinininen Joonas 17H
Taimisto Sini 17 I
Tampio Riikka 17G
Tapola Vilma 17C

Long Play -vuosikerta erinomaisista opinnoista äidinkielessä
Roosa Heimo 17A

Tiede-lehden vuosikerta:
Jämsä Suvi-Maria 17C

Tiede kautta aikojen -kirja, matematiikan ja fysiikan yo-kirjoituksissa hyvin menestyneille
Schultz Tyr 17A
Toijanen Krista 17I
Vuori Tiitus 17J
Karttunen Pinja 17K.

Kemia-lehden vuosikerta
Kakkoset: Hytönen Veli 18A, Lindholm Pihla 18A, Lappalainen Roosa 18A, Perkiö Matias 18H
Pidentäjät: Hämäläinen Nina 17G-K

Psykologiassa menestyneille Mielen oudot maisemat -kirja:
Niemi, Julianna 17A
Merikallio, Janika 17I

One response to “Palkintoja hienoista suorituksista

  1. Päivitysilmoitus: Pääkirjoitus | Tiluttelua·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s