Uusia kasvoja

Tilussa on noin 70 opettajaa, ja henkilökunta vaihtuu koko ajan. Välillä on siis vaikea hahmottaa, kuka on kukin. Häly kävi juttelemassa muutamalle uudelle ja uudehkolle kasvolle.

  1. Kertoisitko lyhyesti itsestäsi?
  2. Millaista on ollut opettaa uudessa koulussa tällaisena erikoisena aikana?
  3. Mitä vinkkejä antaisit ensi syksynä aloittaville tilulaisille?

Jenni Meinilä

  1. Opetan Tilussa ruotsia ja psykologiaa. Opetin ennen tänne tuloa amiksessa ja peruskoulussa.
  2. Koulu ei edes tunnu niin isolta, koska opetan niin pienellä alueella. Sen takia en oikein tunne koulua. Aloitin opettaa Tilussa etäkoulun aikana. Oli vähän outoa, kun ei nähnyt opiskelijoiden naamoja, paitsi muutamia, joilla oli välillä kamera päällä. Etäopetus oli myös kivaa
  3. Kannattaa varautua jännitykseen, mutta kaikki helpottaa kyllä. Omasta lukioajasta jäi mieleen, että lukioaika on kivaa.

Essi Haataja

  1. Olen Essi. Työskentelin aikaisemmin opona Espoossa ja Helsingissä. Olen tehnyt opon töitä reilut 10 vuotta. Olin aikaisemmin kuullut Tilusta paljon hyvää, ja koulun IB-linja kuulosti kiinnostavalta. Olen viihtynyt täällä hyvin.
  2. Oli kiva olla syksyllä hetki lähiopetuksessa, niin ehdin tutustua opiskelijoihin ja muutamiin opettajiin. Etäaikana Meet- ja puhelinohjauksiin tottui, ja ne osoittautuivat toimiviksi. Kuitenkin parasta on tavata opiskelijoita livenä.
  3. Ole oma ihana itsesi! Uusiin opiskelijakavereihin kannattaa tutustua lukion alusta asti. Valmistuvat lukiolaiset usein sanovat, että lukio on elämän parasta aikaa.

Kristina Sandström

  1. Opetan Tilussa liikuntaa. Ennen Tilua opetin ruotsinkielisissä lukiossa. Aloitin nyt vasta opettajana ja työskentelin aikaisemmin lentoemona ja rekrytoijana. Nyt vanhempana päätin lähteä opiskelemaan liikuntaa ja päädyin Tikkurilaan.
  2. On ollut aika erilaista opettaa isossa koulussa. Koulu, opettajat ja opiskelijat ovat ihania ja täällä hyvä ilmapiiri. Etäopetus oli aika yksinäistä. Liikunta oppiaineena on yhdessä tekemistä. Tuntui yksinäiseltä, kun kaikki tekivät omia yksilöllisiä juttujaan. Etäopetuksessa ei ole päässyt tutustumaan kunnolla opiskelijoihin.
  3. Tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin. Älä suhtaudu ennakkoluuloisesti ihmisiin ja mene juttelemaan heille. Lue paljon kirjoja tai kuuntele niitä. Jos tarvitset apua tai tuntuu vaikealta, muista pyytää sitä nopeasti.

Teksti ja kuvat Iida Hämäläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s