Hälyn kolumnisti Sonja Pellinen saa tänään valkolakin. Hän katsoo taaksepäin kolmea lukiovuottaan. Kumpi onkaan tärkeämpi taito, onnistuminen vai epäonnistuminen?

Moni varmasti kokee oman lukioaikansa olleen ikimuistoinen kokemus. Allekirjoitan tämän täysin, mutta ennen kaikkea se on ollut minulle kasvamisen aikaa. Upeita ja erikoisia kokemuksia on kertynyt niin hyvässä kuin pahassa. Viimeisinä päivinä ennen valmistumista ihmiset haluavat todennäköisesti jakaa ja muistella lähinnä niitä hyviä asioita. Itsekin toki muistelen tätä kolmea vuotta lähinnä lämmöllä. Haluaisin kuitenkin mainita myös siitä, ettei lukio ole varmasti lähes kaikille ollut yhtä helppoa ja mukavaa aikaa. Nyt tulevana ylioppilaana toivonkin paljon voimia tuleville sekä tämän hetken lukiolaisille.

Ensinnäkin olen kiitollinen niistä kaikista ihmisistä, joihin olen saanut tutustua. Monesta opettajasta on ollut iso tuki, ja he ovat olleet merkittä osa lukiokokemustani. Olen saanut myös paljon uusia kavereita ja osasta on muodostunut jopa tärkeitä ystäviä. Kaveripiirin uusiutuminen on ollut erittäin iso muutos elämässäni, mutta se on lisäksi auttanut oman itsensä löytämisessä. Erilaisiin projekteihin osallistuminen on ollut myös huikeaa! Vaikka maanantaiaamut eivät olleetkaan sitä suurinta herkkua niin jokainen päivä on ollut silti sen arvoinen.

En itse koe, että lukio olisi ollut pelkästään opiskelun kannalta antoisaa. Se on myös muuttanut minua ihmisenä ja auttanut löytämään uusia puolia itsestäni. Tämän lisäksi olen löytänyt paljon uusia kiinnostuksen kohteita, kuten viestinnän ja musiikin. Näiden parissa olenkin päässyt toteuttamaan osan omista haaveistani. Esimerkiksi muodostimme muutaman ystävän kanssa oman bändin, mikä oli minusta todella siistiä. Viestinnän ja psykologian opinnot ovat taas saaneet innostukseni heräämään kyseisiä opintoja kohtaan.

Paljon upeita kokemuksia tuli matkan varrelle, mutta myös lukion rankkuus yllätti. Älysin viimeisenä vuonna ettei ylioppilaskirjoitusten arvosanoilla ole juurikaan väliä. Ne olivat melkeinpä se kevyin osuus, eivätkä ne määrittele loppuelämääni. Rankinta itseasiassa oli päästä kursseista läpi ja uskon, että se on monelle muullekin ollut melkoinen haaste. Myöskään korkeat arvosanat eivät aina kerro toisen pätevyydestä ja osaamisesta. Toki on hienoa, jos kokee onnistumista omasta koulumenestyksestään, mutta on tärkeää muistaa myös niitä joille esim. läpipääsyn saaminen oli ison ponnistelun tulosta. Opiskelu on ollut ainakin henkilökohtaisesti usein haastavaa ja olen ollut hyvin hidas oppimaan. Ylioppilaskirjoitusten arvosanatkaan eivät olleet mistään huippu päästä, mutta ei niiden tarvitsekaan olla.

Olen oppinut onnistumaan, mutta myös epäonnistumaan.

Olen rehellisesti yllättynyt, että edes läpäisin lukion jo kolmessa vuodessa. Viime vuosien aikana olen oppinut onnistumaan, mutta myös epäonnistumaan. Toivoisinkin opiskelijoiden laskevan enemmän rimaansa ja hyväksyisivät sen, että välillä epäonnistuu eikä siinä ole mitään hävettävää. Opinnot eivät minusta ole edes se tärkein asia lukiossa vaan nimenomaan ne kokemukset ja henkinen kasvaminen. Muistetaan nauttia myös niistä!

Yhä useampi opiskelija kokee myös uupumusta kesken opintoja. Opettajien uupumuksesta tulisi myös puhua enemmän. Voitaisiinko tätä jotenkin ennaltaehkäistä niin oppilaiden kuin opettajien ja muidenkin aikuisten kesken? Monesti itsekin ajattelin opintojeni aikana, etten tule mitenkään selviämään lukiosta. Erityisesti etäopetus jaksojen aikana motivaatio laski. Tämä on varmasti ollut monelle tuttu tunne. Siitä huolimatta kaikesta selvittiin, ja uskon myös tulevaisuuden ylioppilaisiin ja muihin nuoriin! Opiskelu on välillä aivan hanurista, mutta tärkeintä onkin oppia itsestään ja elämästä. Aina ei tarvitse olla paras, tai edes hyvä.

Teksti: Sonja Pellinen