Tämän kolumnin aihe saattaa olla melko rankka, ja se voi herättää lukijoissa vahvoja tunteita. Tunteiden esille tuominen ei välttämättä ole huono asia, sillä se antaa lukijoille uusia keinoja ymmärtää itseään. Hälyn kolumnisti Iida Hämäläinen ravistelee käsityksiä pukeutumisesta.

Tein kevään aikana mediadiplomia, joka olisi tarkoituksena julkaista ensi syksynä. Käsittelen työssäni valokuvien kautta erilaisuutta ja kritisoin nykykulttuurissa näkyviä massailmiöitä. Kuvasin erilaisuutta lähinnä pukeutumisen kautta, sillä se on helpoin tapa tuoda asia ymmärrettävästi esille. Erilaisuuteen toki kuuluu muitakin asioita, kuten pään sisäisiä ajatuksia, tuntemuksia ja arvoja. 

Niin sanottu massapukeutuminen on ilmiö, joka näkyy nykynuorten arjessa huomattavan paljon. On lukuisia nuoria, jotka sulautuvat massaan, vaikka se olisi ristiriidassa omien tuntemuksien kanssa, eikä ulkonäkö vastaa identiteettiä. Toisaalta ymmärrän hyvin, että massasta erottuminen tuntuu pelottavalta, sillä tein itsekin niin ennen viime vuotta. Minäkin pelkäsin muiden ihmisten reaktiota. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka uskaltavat pukeutua persoonallisesti.

Erilaisuus on aina ollu minulle hieman epäselvä käsite. Tunsin ristiriitaisia tunteita, sillä kaikki ihmiset, joita ihailin, rikkoivat yhteiskunnan luomia normeja. Itse sulauduin massaan ja takerruin ajatukseen, että jos sulautuu mahdollisimman hyvin muiden joukkoon eikä herätä huomiota, olisi helpompaa ja kaikki ongelmat vain katoaisivat. En antanut itseni enkä oikeastaan kenenkään muunkaan nähdä mitään siitä, kuka oikeasti olen ja mitä koin kuoren alla. 

Omalla kohdallani asian oivaltaminen ja selkeytyminen tapahtui vaikeimman kautta. Vaikeat ajatukset alkoivat kasaantua ja seinät kaatuvat päälle. Ajatukseni oli niin ristiriidassa sen kanssa, miltä näytin ulospäin, etten loppujen lopuksi enää itsekään ollut täysin varma, kuka olen tai kuka haluaisin olla. Koen olevani onnekas, että lopulta ymmärsin asian ja kuinka päätin, että on täysin okei pyytää apua.

Oman tyylini löytäminen oli siis melkoinen projekti, eikä se edelleenkään ole täysin selkeää. Vaikeana aikana älysin sen, ettei ole mitään pointtia yrittää olla sellainen, joka ei oikeasti ole. Loppujen lopuksi kannattaa vain olla oma itsensä. Ainoastaan muita varten pukeutuminen ja muiden hyväksynnän hakeminen on todella toksista omaa itseään kohtaan. Tiedän tämän, sillä opin sen kantapään kautta. Pyrin ajattelemaan, että jos pukeudun jotakin ihmistä varten, niin silloin se on omaa itseäni varten.

En ymmärrä, miksi muita kiinnostaa niin paljon, miltä toinen näyttää tai miten pukeutuu.

Negatiiviset kokemusten välttely tuo pelkoa pukeutumiseen. Toisaalta tämä on erittäin ymmärrettävää. Osa ihmisistä ei ymmärrä joitakin tyylejä, ja he saattaa suhtautua toisien pukeutumiseen hyvinkin negatiivisesti. En itse ymmärrä, miksi muita kiinnostaa niin paljon, miltä toinen näyttää tai miten pukeutuu. Mitä se on muilta ihmisiltä pois, jos kokee itsensä itsevarmaksi erilaisissa vaatteissa?

Vaikka en itse olekaan mikään muodin ammattilainen, eivätkä nämä asiat ole itsellenikään vielä täysin selkeitä, haluan jakaa muutaman vinkin teille lukijoille. Ensinnäkin, miten löytää oma tyyli? Kannattaa kiinnittää huomiota väreihin, kuvioihin, vaatteisiin ja asioihin, jotka herättää mielenkiintoa tai positiivisia tunteita. Kirpparit ovat hyviä paikkoja etsiä vaatteita, ne eroavat paljon pikamuotikaupoista, ja niistä löytyy vaikka minkälaisia vaatteita. Lisäksi ne ovat edullisia ja hyväksi luonnolle.

Minkä takia kirjoitin tämän jutun? Tiedän kokemuksesta, ettei näiden asioiden ymmärtäminen ole aina helppoa ja yksinkertaista. Halusin tuoda tämän esille, ja rohkaista teitä pukeutumaan rohkeammin. Olemme kaikki erilaisia, joten miksi yrittää näyttää samanlaiselta kuin muut? 

Teksti ja kuva: Iida Hämäläinen