Tilun wanhat tanssivat

Perjantaina 15. helmikuuta vietettiin perinteisiä vanhoja tansseja. Abit jäivät lukulomalle, joten nyt oli toisen vuoden opiskelijoiden aika astua parrasvaloihin.

Opiskelijoiden päivä alkoi kiireessä. Tytöt lähtivät kampaajalle ja meikkaamaan, pojat taas siistiytyivät vielä kerran ennen lähtöä.

Kakkoset odottavat jännittyneinä tanssien alkua Valtti-Areenalla. Kuva: Dana Mikhlik.

Kakkoset odottavat jännittyneinä tanssien alkua Valtti-Areenalla. Kuva: Dana Mikhlik.

Kello puoli kaksi valot himmenivät Valtti-Areenalla. Frakki- ja smokkipukuiset pojat astuivat esiin ja asettuivat kahteen jonoon odottamaan tanssipariaan. Tytöt kauniissa mekoissaan kävelivät yksi kerrallaan parinsa luo. Pieni niiaus tytöiltä, kumarrus pojilta, ja tanssipari jatkoi yhdessä matkaansa.

Iltapäivän tanssinäytös oli tarkoitettu koulumme opiskelijoille. Tunnelma oli hyvin jännittynyt. Harva opiskelija hymyili tai edes katsoi yleisöön. Pojat varoivat askeleitaan ja tytöt helmaansa astumista. Virheisiin ei ollut varaa.

Tilussa on niin paljon taitavia tanssijoita, että näytökset näyttävät upeilta. Kuva: Dana Mikhlik.

Tilussa on niin paljon taitavia tanssijoita, että näytökset näyttävät upeilta. Kuva: Dana Mikhlik.

Jännityksestä huolimatta tilaisuus meni nappiin. Liikunnanopettaja Satu Piipari tuli onnittelemaan pareja mainiosta suorituksesta.

– Sehän meni aivan loistavasti! Piipari kertoi iloisena.

Näytöksen jälkeen neljä tanssiparia lähti Simonkylän vanhustenkeskukseen. Alun perin kuusi paria oli lähdössä, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun kahden tytön tanssipuvut oli paikattava ennen seuraava näytöstä.

Vanhustenkeskuksessa tanssiparit vastaanotettiin hyvin lämpimästi. Tarjolla oli sekä juotavaa että pientä purtavaa.  Aikaa laiskotteluun ei kuitenkaan ollut. Yleisö odotti jo innostuneesti tulevaa ohjelmaa.

Tilun vanhat  vierailivat myös Simonkylän vanhustenkeskuksessa. Kuva: Dana Mikhlik.

Tilun vanhat vierailivat myös Simonkylän vanhustenkeskuksessa. Kuva: Dana Mikhlik.

Tanssiesitykseen kuuluivat muun muassa Virginia Reel sekä perinteinen wienervalssi. Vaikka tanssipareja oli alkuperäistä vähemmän, esitys meni loistavasti. Nuoren sukupolven tanssitaidot palkittiin aplodeilla.

Valtti Areenalla taas odotettiin seuraava näytöstä. Jotkut opiskelijat lähtivät syömään lähellä sijaitseviin pikaruokaloihin, osa jäi odottamaan ajan kulumista sisälle.

– Todella tylsää. Haluan jo jatkoille, opiskelija Randy Rad kuvaili tunnelmaansa.

Vihdoin pitkän odotuksen jälkeen kello 17.30 koitti seuraava näytöksen aika. Areena oli täynnä katsojia. Show alkoi jo perinteisellä niiauksella ja kumarruksella. Musiikinopettaja ja 11B-ryhmän ohjaaja Hanna Mauro nousi paikaltaan ja tuli kaiteen luo tervehtimään opiskelijoitaan hymyillen.

Iltanäytöksessä vanhoilla oli hymy herkässä. Kuva: Dana Mikhlik.

Iltanäytöksessä vanhoilla oli hymy herkässä. Kuva: Dana Mikhlik.

Tällä kertaa opiskelijat hymyilivät jatkuvasti ja etsivät katsomosta mahdollisia tuttuja. Opettajatkaan eivät jääneet varjoon. Toisen vuoden opiskelijoiden ryhmänohjaajat palkittiin punaisilla ruusuilla. Liikunnanopettajat taas saivat ruusujen lisäksi vähän kuohuvaa.

Vanhojenpäivä onnistui ja opiskelijat loistivat. Liikunnanopettaja Kare Jantunen kommentoi vielä lopuksi:

– Tilaisuus meni aivan täydellisesti, paitsi että opettajat eivät oikein osanneet kumartaa, kun heille annettiin ruusut.

Eikä päivä suinkaan loppunut tähän. Vuorossa olivat jatkot ja tietysti jatkojen jatkot.

Teksti: Dana Mikhlik

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s