
Juho kertoo tutkimusrobotistaan: ”Robotti naamioituna heinien alla. Seuraavana päivänä löysimme robotin keskusyksikön sabotoituna ja heinät pois heitettyinä. Korjaus viivästytti tutkimustamme.” Kuva: Dana Mikhlik ja Juho Iipponen.
Koulumme abiturientti Juho Iipponen nappasi seitsemännen sijan Viksu-tiedekilpailun kansallisessa sarjassa. Juhon työ käsitteli Keravanjoen vedenlaadun muutosta, kun jokivesi kulkee pelto- tai metsäalueen läpi. Työssään Juho hyödynsi robotiikan asiantuntemustaan. Hän rakensi näytteitä ottavia robotteja.
Kaikki alkoi tasan vuosi sitten. Koulumme opettaja Mika Meller oli kannustanut Juhoa osallistumaan kilpailuun. Yhdessä Mellerin kanssa he pohtivat ympäristötieteellisen työn tekemistä. Juuri Meller ehdotti Keravanjoen hyödyntämistä.
Työn suunnittelu alkoi toukokuun alussa. Aluksi oli kerättävä erilaisia materiaaleja ja tilattava tarpeellisia osia robottien rakentamiseen. Juho rakensi yhteensä neljä erilaista versiota robotista. Kahden kuukauden jälkeen alkoi robottien testaaminen, joka ei kuitenkaan sujunut ongelmitta.
– Ennen kuin toinen robotti saatiin ylävirroille, alavirran robotti jäi veden alle. Kuukausi kului, ennen kuin uusi robotti valmistui, Juho kertoo.

”Robotin keskusyksikkö, jossa oikealla akku ja vasemmalla mikrotietokone sekä elektroniikat,” Juho Iipponen kertoo. Kuva: Juho Iipponen.
Mika Mellerin lisäksi Juhoa avusti toinen merkittävä tilulainen eli Roope Luukkainen. Hän avusti paperitöissä sekä antoi korvaamattomia kehitysideoita robotin rakentamiseen. Roope ehdotti, että robotista voisi tehdä kelluvan.
Ennen hiihtolomaa Juho sai kuulla ilouutisen. Hän pääsi Viksu-kilpailun finaaliin. Aivan ensimmäistä sijaa ei kuitenkaan tullut.
– Kyllä, minä arvasin etukäteen, että voittoa ei välttämättä tule, Juho sanoo. Tästä huolimatta Juhon työ valittiin seitsemänneksi kaikista 45 kansallisen sarjan kilpailutyöstä. Asiantuntijat ovat myös kuvailleet nuoren miehen työtä kunnianhimoiseksi ja hyvin toteutetuksi.
Viime viikolla kilpailun voittajat palkittiin Suomen akatemian päämajassa. Tilaisuus oli hyvin juhlallinen. Juho sai mahdollisuuden tutustua sekä muihin kilpailutöihin että tunnettuihin henkilöihin, kuten opetusministeri Jukka Gustafssoniin.
– Erityisesti hyvältä tuntui nähdä posteri omasta kilpailutyöstä, Juho kertoo hymyillen.
Nuori mies sai myös sievoisen rahapalkinnon, Viksu-maskotin sekä runsaasti onnitteluja paikalla olijoilta.

”Robotin viimeisin versio, joka kelluu vedessä (punainen). Vasemmalla sameussensori (musta), joka mittasi veden sameutta,” Juho muistelee. Kuva: Juho Iipponen.
Juho lämpimästi suosittelee kaikille opiskelijoille Viksu-kilpailuun osallistumista.
– Saa tutkimuskokemusta ja rahapalkinnonkin, jos pärjää hyvin. Tärkeintä on kuitenkin se että saa edistää ihmiskunnan tietoa, Juho sanoo vilpittömästi.
Vaikeinta on taas keksiä sopiva aihe. Täytyy luoda jotakin uutta. Työllään Juho osoitti, että on mahdollista yhdistää teknologia ja ympäristöntutkimus. Tarvitaan vain vähän kekseliäisyyttä.
Teksti: Dana Mikhlik
Tilun toisesta Viksu-voittajasta, Laura Kolehmaisesta kerrotaan tässä blogissa lähiaikoina.