Syyslomalle mars!

Tänään keskiviikkona vietettiin Tilussa naamiaisia, ja puoli kahdelta alkoi perinteinen gaala bändeineen ja paras naamiaisasu -kisoineen. Koulu loppui heti show’n jälkeen jälkeen, ja väki kirmasi iloisena lomanviettoon. Olisipa vielä tätä riemua kokonainen viikko eikä vain kaksi arkipäivää…

Tintti-sarjakuvista tuttu Milou-koira seikkaili Tilussa naamiaispäivänä kaksin kappalein. Ensiviikon kuvakoosteessa lukijat näkevät myös Tintit! Kuva Pipsa Hämäläinen ja Tua Valtonen.

Tintti-sarjakuvista tuttu Milou-koira seikkaili Tilussa naamiaispäivänä kaksin kappalein. Ensiviikon kuvakoosteessa lukijat näkevät myös Tintit! Kuva Pipsa Hämäläinen ja Tua Valtonen.

Kaikki eivät tunne Tilun naamiaisten historiaa, joten pikakertaus lienee paikallaan. Uuden Tilun alkuvuosina opiskelijakunnalle annettiin tehtäväksi miettiä, millainen tapahtuma voisi korvata nahkiaiset, johon kuului joskus myös ikävää simputusta ja kiusaamista. Vaikka perinteisissä menoissa oli myös paljon hauskaa, haluttiin uudesta tapahtumasta iloinen ja positiivinen happening.

Opiskelijoiden ehdotus oli muuttaa nahkiaiset naamiaisiksi, joissa koko koulu saisi hullutella oikein luvan kanssa. Niinpä naamiaipäivänä oppitunneille saattoi tulla sarjakuvasankareita, hirviöitä, merirosvoja ja monien ammattien edustajia kuten palomiehiä ja sairaanhoitajia. Myös moni opettaja pukeutuu. Tänä vuonna kuvataideopettaja Juha Rantanen oli sonnustutunut flipperiksi!

Ensi viikolla on blogiin luvassa laajempi juttu ja kuvia naamiaisista. Hyvää lomaa kaikille tilulaisille ja tilumielisille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s