Kiirehdin sisään koulun ovista ja lähden kävelemään kaapilleni. Hidastan kuitenkin vauhtiani, kun huomaan silmäkulmassani jotain epämääräistä. Käännyn katsomaan ja näen verisen, raahustavan zombien, joka oikoo käsiään karmivasti. Rypistän kulmiani ja katselen ympärilleni. Näen kaikenlaisia olentoja: teletappeja, muumioita, yksisarvisia. Yhtäkkiä muistan – nyt on naamiaispäivä!
Tikkurilan lukiossa vietettiin keskiviikkona 16. lokakuuta naamiaisia. Aamun tunnit pidettiin normaalisti, mutta iltapäivällä järjestettiin naamiaisgaala. Gaalassa kuultiin koulumme bändien huikeita esityksiä, sekä kilpailtiin parhaasta asusta. Oppilaita villitsi erityisesti hauska kappale, joka kertoi rakkaudesta kissaeläimiin!
Yllätyimme iloisesti siitä, kuinka moni oli pukeutunut ja miten hienoja asut olivat. Moni oli panostanut asukokonaisuuteensa. Vaikka suinkaan kaikki opiskelijat eivät olleet pukeutuneet, osa oli silti hengessä mukana pitämällä esimerkiksi erikoista hiuspantaa. Lukiomme käytävillä haahuili muun muassa merirosvoja, pesukone, keijuja, Kleopatra sekä armeijan väkeä. Suuri osa opettajistakin oli sonnustautunut hauskoihin naamiaisasuihin. Oli mukavaa, että opettajat olivat mukana tunnelmassa.

Tinttejä oli koulussa kaksin kappalein. Tässä poseeraa opiskelijaversio. Kuva: Pipsa Hämäläinen ja Tua Valtonen
Päivän aikana käytäviltä napsittiin kymmenen asukilpailuun osallistujaa. Tuomareina toimineet opettajat valitsivat kärkikolmikkoon Peter Panin ja Helinä keijun, Kellopeliappelsiinin pojat, sekä zombie sairaanhoitajattaren. Railakkaan huutoäänestyksen perusteella voittajaksi päätyi tunnollisesti hahmoonsa eläytynyt sairaanhoitajatar. Harmiksemme emme kuitenkaan saaneet napattua hänestä ajoissa kuvaa.
Oli kivaa lähteä syyslomalle vapaamuotoisemman päivän merkeissä. Naamiaisgaala sai ajatukset pois koulunkäynnistä ja loi rennon tunnelman loman alulle. Gaalan päätyttyä oppilaille tuli kuitenkin kepeästä tunnelmasta huolimatta hirveä kiire pinkoa koulun ovista ulos heti mahdollisuuden tultua. Ymmärrettävää kyllä, sillä lomahan ei odottele!
Hyvää kirpeän kylmää syksyä ja tulevan talven alkua!
Teksti: Pipsa Hämäläinen ja Tua Valtonen