Jedi-ritareita Tilussa

Olen ollut uudessa Tikkurilan lukiossa elokuvaopettajana syksystä 2002 lähtien. Näiden vuosien aikana elokuvaopetus on mielestäni osoittanut tarpeellisuutensa ja vakiintunut yhdeksi Tilun oppiaineista. Tänä viikonloppuna kuitenkin tapahtui taas jotain uutta ja ennen kokematonta: Star Wars -elokuvista tutut Jedi-ritarit valtasivat koulun kahdeksi päiväksi.

Emmi, Timo ja Kasperi eläytyivät jedi-ritarien taisteluihin. Kuva: Antti Pentikäinen.

Emmi, Timo ja Kasperi eläytyivät jedi-ritarien taisteluihin. Kuva: Antti Pentikäinen.

Vuosien varrella Tilussa on moneen kertaan pohdittu, voisiko koulun auditoriossa järjestää viikonloppuna minifestivaalin ‒ katsoa vaikkapa Star Wars -elokuvia. Nyt se onnistui, vihdoin! Tammikuun 10.‒12. päivinä noin 60 nykyistä ja entistä Tilulaista kokoontui katsomaan kaikki kuusi Tähtien sota -elokuvaa.

Viikonloppu olisi luultavasti järjestetty jo vuosia sitten, mutta Tilulla ei aikaisemmin ollut oikeuksia esittää Star Wars -leffoja. Vasta Lucasfilm-yhtiön siirtyminen Disneyn omistukseen mahdollisti elokuvien esittäminen. Koulu maksaa vuosittain 3 euroa opiskelijaa kohden ulkomaisten elokuvien esitysluvista, ja Disney on yksi niistä studioista, jotka kuuluvat lisenssiimme. Kotimaisista elokuvista maksamme 2 euroa opiskelijaa kohden. Yhteensä siis noin kuusi tuhatta euroa vuodessa.

Osa opiskelijoista olisi halunnut katsoa kaikki elokuvat putkeen ja  viettää koululla myös yön, mutta lopulta päätettiin istua tarinan kolme ensimmäistä elokuvaa lauantaina ja loput kolme sunnuntaina. Tilulaisten lisäksi tapahtumaa mainostettiin alumneille, joita olikin paikalla aika mukavasti. Moni harmitteli, ettei tällaista järjestetty heidän lukiovuosinaan.

Vanhan elokuvadiggarin mieltä lämmitti, kun opiskelijat taputtivat ja hurrasivat sekä leffojen alussa että lopussa. Kyse on kehittyneestä elokuva- ja fanikulttuurista, jossa teoksia arvostetaan taiteena ja myös viihteenä. Hyvät elokuvat kokoavat ihmiset yhteen, ja se on paljon hauskempaa kuin yksin katsominen. Parhaan asun palkinto meni tällä kertaa Wille Salmiselle, jonka prinsessa Leia -puku mykisti myös koululla viikonlopun ajan majailleet Euroopan nuorisoparlamentin jäsenet.

Wille Salminen voitti prinsessa Leia -puvullaa puyllakahvit koulun kahvilassa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Wille Salminen voitti prinsessa Leia -puvullaa puyllakahvit koulun kahvilassa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Vaikutti siltä, että osallistujille jäi hyvä mieli. Jo nyt kyseltiin, voisiko joskus järjestää viikonlopun vaikkapa Taru sormusten herrasta -elokuvien tai Harry Pottereiden ympärille. Pistetään mietintään…

Tässä muutamia kommentteja osallistujien palautteista:

”Elokuvat olivat aivan mahtavia isolta ruudulta, ja tunnelma oli mahtava!”

”Todella onnistunut tapahtuma! Pääsin kokemaan elokuvasarjan erittäin hienosti. Elokuvakulttuuria parhaimmillaan!”

”Upeaa, että vanhoillekin tilulaisille annetaan mahdollisuus tulla fiilistelemään hienoja elokuvia tällaisiin tapahtumiin.”

”Eeppistä voimankäyttöä ja perhedraamaa 13 tunnin edestä. Ja vielä valkokankaalta!”

”Kiva kokemus, ja uudelleen tällainen pitäisi järjestää!”

”Mahtava, yleissivistävä viikonloppu. Mielellään teki 7 päivän kouluviikon!”

Osa StarWars -viikonlopun osallistujista vilkuttaa juuri ennen elokuvan alkua. Kuva: Antti Pentikäinen.

Osa StarWars -viikonlopun osallistujista vilkuttaa juuri ennen elokuvan alkua. Kuva: Antti Pentikäinen.

Myös minä olen tyytyväinen viikonlopun antiin. Vaikka olen nähnyt elokuvat lukuisia kertoja, oli tämä katselusessio kaikkein paras, kiitos mahtavan yleisön. Ja liittyyhän tämä opiskeluunkin – ainakin useilla elokuvakursseilla käsitellään sekä Star Warsien teemoja että niiden merkitystä elokuvan historiassa.

Tilun Star Wars -viikonloppu vaikenee nyt, mutta Episodi 2 saattaa olla joskus mahdollinen…

Teksti ja kuvat: Antti Pentikäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s