06G:n viimeinen ryhmänohjaustuokio

Keväällä 2009 ylioppilaslakit saanut luokka palasi Tiluun.

06G Tilun aulassa. Syksyn 2006 luokkakuvassa ryhmä matki erästä Austin Powers -elokuvien hahmoa, joten nyt poseerasimme samalla tavalla. kuva: Antti Pentikäinen.

06G Tilun aulassa. Syksyn 2006 luokkakuvassa ryhmä matki erästä Austin Powers -elokuvien hahmoa, joten nyt poseerasimme samalla tavalla. kuva: Antti Pentikäinen.

Nyt tulee jälleen bloginpitäjän henkilökohtaista tilitystä, koettakaa kestää. Edellinen ohjausryhmäni kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2009 – tai no, joku taisi pidentää seuraavaan syksyyn. Sen jälkeen en ole ollut ryhmänohjaaja eli Tilu-slangilla RO. Ryhmyrin tehtävä on tärkeä, sillä hänen velvollisuuksiinsa kuuluu opintojen seuraaminen ja opiskelijoiden tukeminen. Joskus käy niin, että omaan ryhmään syntyy syvä kiintymys. Minulle entinen ohjausryhmäni oli ja on edelleen monella tavalla rakas.

Muinainen ryhmäni aloitti elokuussa 2006, joten he saivat nimen 06G. Ensimmäiset päivät ja viikot menivät tutustumisen merkeissä, ja vähitellen opin tuntemaan ryhmäni opiskelijat – jotkut paremmin, toiset huonommin.

06G:n lakkiaisten jälkeen olen pitänyt yhteyttä moniin ryhmäläisiin, enimmäkseen Facebookin avulla mutta myös kesäisten kahvituokioiden kautta. Usein heihin törmää myös sattumalta esimerkiksi elokuvateatterissa, mikä saa aina mielen iloiseksi. Moni on käynyt Tilussakin vierailemassa oppitunneilla ja moikkaamassa entisiä opettajia tai osallistunut bändi-iltoihin ja gaalakonsertteihin.

Reilu vuosi sitten syntyi idea, että entinen ryhmäni voisi pitää pienimuotoisen luokkakokouksen. Reetta Suominen alkoi järjestellä tapaamista ja teki valtavan suuren työn. Suurkiitokset Reetalle ja häntä auttaneille. Vihdoin lauantaina maaliskuun 29. päivänä 2014 ”nollakuusgeeläiset” saapuivat koululle, jossa pidimme 06G:n viimeisen ryhmänohjaustuokion. Paikalle pääsi yli puolet luokasta. Moni oli valitettavasti matkoilla tai asui liian kaukana.

Musiikkiluokka herätti muistoja menneistä lukiovuosista. Kuva: Antti Pentikäinen.

Musiikkiluokka herätti muistoja menneistä lukiovuosista. Kuva: Antti Pentikäinen.

Aloitimme kokoontumalla Metropolis-luokkaan, jossa katselimme valokuvia ryhmäläisten lukiovuosilta. Kaikki pääsivät myös kertomaan omista opinnoistaan ja muista kuulumisistaan. Onneksi myös useimmista poissaolleista kuultiin uutisia.

Osa 06G:läisitä oli jo valmistunut ammattiin, jotkut etsivät vielä kutsumustaan. Yksi opiskelee lentäjäksi, toinen on valmis fysioterapeutti, kolmas kokeilee jo toista jatko-opintoalaa. Moni on tutkinut maailmaa, etsinyt itseään, ehkä matkustellut ja kokeillut elämää ulkomailla tai toisella paikkakunnalla. Moni asui vielä Vantaalla lähellä lukioaikojensa kotia. Ryhmäläisille oli syntynyt yksi vauvakin, vain pari viikkoa ennen kokoontumistamme.

Oli hienoa huomata, että kaikki ovat kiinni elämässä ja edelleen uteliaita ja nälkäisiä nuoria aikuisia. Jokainen oli kypsynyt ja kehittynyt ihmisenä, vaikka tutut persoonallisuuden piirteet olivatkin edelleen tunnistettavissa.

Luokkatapaamisen jälkeen kiertelimme ensin koululla ja lähdimme sitten Hotelli Vantaaseen syömään. Nuorison ilta jatkui vielä baariin, mutta minä lähdin kotiin nukkumaan, sillä Tikkurilan yöelämässä saattaa törmätä myös nykyisiin asiakkaisiin.

06G:n viimeisellä RO-tuokiolla muisteltiin lukiovuosia lämmöllä. Kuva: Antti Pentikäinen.

06G:n viimeisellä RO-tuokiolla muisteltiin lukiovuosia lämmöllä. Kuva: Antti Pentikäinen.

Opettajana kokemus oli minulle tärkeä ja hyödyllinen. RO:n ja hänen ryhmänsä yhteinen kolmevuotinen lukiotaival päättyy lakkiaisiin, mutta opiskelijat jatkavat elämäänsä. Voi vain toivoa, että he ovat saaneet koulusta hyödyllisiä eväitä elämänsä rakentamiseen. Oli ilo huomata, että viiden vuoden jälkeenkään yhteinen menneisyys ei ollut pelkkää historiaa, vaan luokan kesken oli syntynyt todellinen yhteys.

Toivottavasti yhteys 06G:hen ei katkea tähän kevääseen. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Kuulumisia saa edelleen kertoa, ja jos tulette koululle käymään, niin tarjoan mielelläni kahvit.

Toivotan kaikille hyvää kevättä ja kesää ja tietysti loppuelämää!

Teksti: Antti Pentikäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s