Andersson vastaan Rehn

Ilta-Sanomat järjesti Sanomatalossa 8.5.2014 Taistelupari-väittelyn, jossa vastakkain olivat Vasemmistoliiton ehdokas Li Andersson ja Keskustan ehdokas Olli Rehn. Väittelyn pääaiheina olivat Kreikan tilanne ja sen velat.

Andersson ja Rehn Sanomatalossa. Kuva Johanna Karvinen.

Andersson ja Rehn Sanomatalossa. Kuva Johanna Karvinen.

Molemmat ehdokkaat olivat EU-myönteisiä. Li Andersson kritisoi kuitenkin EU:n toimia Kreikka-asioissa. Hänen mielestään oli jo alun alkaen toimittu väärin ja että nyt Kreikan velat tulisi antaa anteeksi. Hänen mielestään Euroopan talous tarvitsee elvyttävää politiikkaa, kuten julkisia investointeja, jotta se saadaan taas kasvamaan.

Väittely olisi sujunut paremmin, jos Li Andersson oli noudattanut vetäjän ohjeita: yksi asia kerrallaan. Nyt Andersson oli hyökkäävämpi, eikä Olli Rehn juurikaan saanut ilmaistua kantaansa, kun hänen aikansa meni Anderssonin väitteiden kumoamiseen. Olisin siis kaivannut lyhyempiä puheenvuoroja ja parempaa väittelyä.

Yleisö sai kysyä kaksi kysymystä ja ehdokkaat osasivat vastata niihin kohtalaisesti. Ensimmäiseksi kysyttiin, miten Suomi voi pienenä maana vaikuttaa enemmän EU:ssa. Ehdokkaiden vastaukset olivat hyvin erilaisia, mutta molemmat osaisivat perustella kantansa hyvin. Toinen kysymys koski Suomen ja Kreikan välisiä sopimuksia. Koska kysymys koski hallituksen tekemiä päätöksiä, kumpikaan ehdokkaista ei osannut vastata.

Teksti: Johanna Karvinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s