Heikki Patomäki on poliittisen talouden asiantuntija, yhteiskuntatieteilijä ja kansalaisaktivisti, maailmanpolitiikan tohtori sekä Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori. Hän on Vasemmistoliiton ehdokkaana vaaleissa. Tilaisuus kesti 1,5 tuntia ja Patomäki jäi vastaamaan tilaisuuden jälkeen myös kysymyksiimme.
Patomäki kritisoi Euroopan unionin eri jäsenmaiden ongelmia, etenkin talouspolitiikassa. Hänen mielestään jäsenmailla ei käytännössä ole omaa valuuttaa, koska euro on niin useassa maassa, ja tämän takia se ei tunnu ”omalta” verrattuna esimerkiksi markka-aikaan Suomessa.
Patomäki haluaa muuttaa EU:ta demokraattisempaan suuntaan, sillä demokratia ei aina toteudu. Tästä esimerkkinä komissio, jonka jäsenet valitaan kunkin jäsenvaltion ja puheenjohtajan toimesta, eikä demokraattisesti mihin EU kuitenkin pyrkii.
Hänen mielestään EU:sta ei pidä tehdä sotilaallista suurvaltaa ja jäsenmaiden joukkotuhoaseista pitäisi päästä eroon. Muun muassa tässä asiassa olemme samaa mieltä hänen kanssaan.
Vaalikampanjan yleisilme, tunnelma ja vaalimeininki
Vaalitapahtuman yleisilme oli alussa virallisempi, mutta loppua kohden ilmapiiri muuttui rennommaksi. Patomäki istuutui kuuntelijoiden keskuuteen pitkän pöydän ääreen. Patomäeltä kysyttiin EU-aiheisia kysymyksiä, joihin kaikkiin hän vastasi osaavasti ja pätevästi, mutta kuitenkin helpolla tavalla, jotta kaikki paikalla olijat varmasti ymmärsivät hänen näkemyksensä.
Vakuuttava asiantuntija
Ehdokas vastasi erittäin kattavasti sekä asiantuntevasti hänelle esitettyihin kysymyksiin. Patomäki vakuutti todella. Muun muassa hän sanoi, että lobbaajien tilalle pitäisi ottaa umpimähkään valittuja kansalaisia ja järjestää ”harkitsevia kansalaisfoorumeita”, yritysten ja pankkien sijasta. Hänen mielestään kansalaisfoorumeille pitäisi antaa lakialoiteoikeus. Tässäkin asiassa olemme Patomäen kanssa samaa mieltä. Patomäki olisi kuitenkin voinut sivuta myös muita asioita talouspolitiikan lisäksi.
Erityisesti meitä vakuutti se, että Patomäki oli osannut ennustaa eurokriisin kirjassaan, jo ennen kriisin puhkeamista. Lisäksi hän uskoo lähitulevaisuudessa globaalin romahduksen olevan ajankohtainen, josta on syytä olla huolissaan edellisen ennustuksen tultua toteen. Hänen talousasiantuntijuuteensa vedoten, häntä voisi huoletta kutsua jopa eräänlaiseksi talousguruksi!
Miten sinua houkuteltiin äänestämään?
”Yrittäkää saada myös kavereitanne äänestämään, koska vaaliprosentti juuri näissä vaaleissa on todella alhainen.” Patomäki huomautti että työläiset joiden asioita juuri Vasemmisto ajaa, eivät itse äänestä työläisten puoluetta, Vasemmistoa, vaikka siten heidän asioitaan voitaisiin ajaa paremmin ja suuremmalla voimalla.
Tässä muutamia kokoamiamme lauseita, jotka herättivät mielenkiinnon:
EU:lla ei ole mitään mekanismeja, joilla voidaan kontrolloida kaikkia talouskriisejä ja ongelmia.
EU:lla ei ole mahdollisuuksia investoida oikein mihinkään.
Investoinnit ovat yksi keskeisimmistä asioista taloudessa ja EU:n pitää tehdä enemmän investointeja.
EU on vain vapaamarkkinat.
Euroopassa ei ole omaa talousinstituuttia, joten EU osasyyllinen velkakriisiin.
Taloudelle arvosanaksi 6
Kysyimme Patomäeltä, millainen talouspolitiikka Suomella on nyt. Kysyimme kouluarvosanaa. Halusimme tietää, milloin se on ollut parhaimmillaan?
Patomäki vastasi näin:
”Vaikea kysymys, mutta on ollut erilaisia vaiheita, joihin kaikkiin liittyy jotain ongelmia. 60–70-luvulla ihmiset saattoivat odottaa parempaa, 80-lukukin oli vielä melko hyvä. 90-luvulla tuli lama, joka oli traaginen tapahtuma sekä iso alamäki. Vuoden 1985 edelliset kaksi vuosikymmentä olivat parhaat vuosikymmenet talouden kannalta, koska 60–70-luvulla, tulevaisuuden odotukset olivat vielä korkealla ja uskallettiin toivoa enemmän”
”Nykypäivän taloustilanne on jämähtänyt paikoilleen. Talouskasvua on erittäin niukasti, ja tilannetta pitäisi pyrkiä muuttamaan parempaan suuntaan. Tällä hetkellä antaisin Suomen talouspolitiikalle arvosanan 6.”
Miellyttävä tilaisuus
Oli hyvä, että tilaisuudessa oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Yhden ehdokkaan tilaisuus toimi paremmin kuin monen ehdokkaan vaalipaneeli, koska sai kuulla enemmän juuri tietyn henkilön ajatuksia ja mielipiteitä, eikä kukaan keskeyttänyt. Patomäki ei jaaritellut yksittäisistä asioista turhan paljon. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli hyvä ja siellä oli miellyttävä ilmapiiri. Ehdokas persoonana oli helposti lähestyttävä.
Kouluarvosana: 9½
Teksti: Emilia Eskelinen ja Tara Jarva