Kokoomus kävi Tikkurilassa

Kävimme vierailemassa Kokoomuksen eurovaalitilaisuudessa 10. toukokuuta 2014. Tilaisuus oli julkinen ja se pidettiin Tikkurilan keskustassa, Prisman edessä.

kokoomus_1

Kokoomus keräsi Tikkuraitille väkeä.

Saapuessamme paikalle tilaisuus näytti olevan paljon vilkkaampi kuin vain 10 metrin päässä ollut Perussuomalaisten vaalitempaus. Paikan päällä olivat muun muassa pääministeri Jyrki Katainen sekä kansanedustajat Alexander Stubb ja Tapani Mäkinen. Mitä meidän tulisi tietää EU:sta? Stubb kertoi Euroopan menestyksen perustuvan eurooppalaisten vapauteen ja mahdollisuuksiin. Hän korostaa sitä, kuinka paljon Suomen ääni EU:ssa kuuluu ja sitä miten vahva EU on ja kuinka hyvä meidän on siellä olla. Hänen mielestään talous pitää saada kasvamaan ja että sisämarkkinoita ja maailmantaloutta on vapautettava.

Mitkä ovat EU:n hyvät ja huonot puolet? Katainen totesi melko yksinkertaisesti ja lyhyesti vapauksien lisääntymisen olevan suuri hyöty Euroopassa. Vapaudet ovat saaneet aikaan esim. vaivattoman liikkuvuuden EU:n sisällä sekä markkinoiden kehittymisen kauppaa rajoittavien esteiden ja direktiivien poistamisella. Vielä hieman parannusta kaipaaviin puoliin hän lisäsi muun muassa digimarkkinoiden kehittämisen sekä turvallisuuden lisäämisen nimenomaan EU:ssa ja ehkäpä vielä EU:n ulkopuolella.

Tilaisuudessa oli paljon ihmisiä ja keskustelu oli vilkasta. Ehdokkaat osasivat vastata mielestämme hyvin asianmukaisesti ja selkeästi käyttämällä myös konkreettisia esimerkkejä. Keskustelu ehdokkaiden ja muiden paikalla olijoiden kanssa oli molemminpuolista ja saimme kuulla myös muutamien kansalaisten mielipiteitä EU:sta ja parlamenttiehdokkaista. Mielipiteitä oli laidasta laitaan. Huomasimme kuinka meihin nuoriin yritettiin vaikuttaa esimerkiksi Tapani Mäkinen vietti paljon aikaa puhutellen toisia tilulaisia ja vastaten heidän kysymyksiinsä. Eräs paikalla oleva vaalikampanjatyöntekijä tarjoutui ottamaan meistä ja ehdokkaista kuvan ja kertoi ehdokkaille meidän olevan Tikkurilan lukiosta ja että haluamme kirjoittaa heistä.

Mitä mieltä olet Ukrainan tilanteesta, ja miten pitäisi toimia tilanteen rauhoittamiseksi? Keskustelimme Jyrki Kataisen kanssa Ukrainan kriisistä ja hän kertoi, miten hänen mielestään pitäisi toimia, jotta tilanne saataisiin hallintaan. Hänen mukaansa ensimmäinen toimenpide tulisi olla ”Geneve II” eli koolle pitäisi Ukrainan, Venäjän, Yhdysvaltojen ja EU:n edustajat. Kokouksessa päätettäisiin yhteinen linja, ja tilanne kehittyisi niin, että vain Ukrainan armeijalla ja viranomaisilla olisi hallussaan aseita eli toisin sanoen kapinalliset on riisuttava aseista. Tilaisuudesta jäi positiivinen fiilis, annamme sille kouluarvosanan 9. Pientä miinusta tuli siitä, että muutamat ehdokkaat olivat vain vähän aikaa paikan päällä eikä siinä ajassa ehtinyt kysyä kaikkea tarvittavaa. Oli kuitenkin todella kivaa päästä keskustelemaan henkilökohtaisesti poliitikoiden kanssa EU-asioista. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole monessa valtiossa. Teksti: Hana Zogjani 12J JA Emmi Lähdekorpi 12I

Sanni Mäki kuuntelee Jyrki Kataisen näkemyksiä.

Sanni Mäki kuuntelee Jyrki Kataisen näkemyksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s