Kaksi opiskelijaryhmää valitsi kolme mielestään kiinnostavinta puoluetta ja vertaili niitä. Tässä ryhmien tekstit.
Yhtäläisyyksiä ja eroja
Puolueita on monenlaisia, mutta vain osa on päässyt eduskuntaan asti. Eduskunnassa on noin 10, jotka kansalaiset valitsevat. Tänäkin vuonna kansalaiset pääsevät valitsemaan eduskuntavaaleissa, kenet he haluavat päättämään asioista.
Näin ensiksi on tärkeää varmaankin kertoa mikä on eduskuntapuolue ja mitkä ovat sen tärkeimpiä tehtäviä. Eduskuntapuolue on puolue, joka on päässyt vaaleissa Suomen eduskuntaan ja saanut näin eduskuntapaikkoja sieltä. Tietysti on muitakin pienempiä puolueita.
Päätimme vertailla kolmea eri eduskuntapuoluetta. Näissä puolueissa on eroavaisuuksia, mutta myös jotakin samaa.

Kuva: http://www.vihreat.fi
Vihreät ovat pieni puolue, joka joutuu usein ahtaalle omassa ideologiassa, ns. pieni sintti isossa meressä. Vihreän liikkeen perusta on luonnonsuojelussa ja ympäristönsuojelussa. Vihreille tärkeitä asioita ovat rauha ja tasavertaisuus. Kulttuuri ja jokaisten ihmisten perusoikeudet ovat vihreille myös tärkeitä. Vihreät vetoaa kansalaisiin, jotka välittävät esim. luonnosta, omasta koulutuksestaan ja yleisestä hyvinvoinnista. Suurin osa on perus- kansalaisia, työntekijöitä, joilla on normaalit tulot ja he arvostavat yhteiskunnan tarjoamia palveluita. Vihreät haluavat luoda turvaa kansalaisille. Puolue järjestää bussikiertueen, joka on osana vaalikampanjaa. He järjestävät yli 100 tapahtumaa ja vierailevat 80 eri kunnassa. Vihreät ovat lähempänä vasemmistoa kuin oikeistoa.
Lue lisää vihreiden kotisivulta.

Kuva: http://www.kokoomus.fi
Kokoomus, haukkumanimeltään ”porvaripuolue”, joka kohdistuu enemmän työnantajien kuin työntekijöiden asioihin. Kokoomus ei ole yksittäisen ryhmän edustaja ja heille on tärkeä yksilön vapaus ja vastuu. Puolue kannattaa ihmisen yksityisyyttä, ja haluaa, että valtio keskittyy yksilöä laajempiin tekijöihin. Kokoomus on oikeistopuolue, tai yksi tärkeimmistä oikeisto puolueista RKP:n jälkeen. Puolueista isoin on itse Kokoomus. Sivistys, työllisyys ja korkeakoulutus ovat keskeisiä asioita puolueessa. Media on tärkeä tiedotusväline kokoomuksen kampanjoinnissa. Puolue pyrkii vaikuttamaan kansalaisiin puhumalla itsensä suosioon. Puoluetta on arvosteltu siitä, että heidän puheensa jäävät vaille tekoja. Puolueet eivät yritä päästä kansalaisten suosioon, vaan keskittyvät omiin kohderyhmiinsä.
Lue lisää kokoomuksen kotisivulta.
Perussuomalaiset pyrkii toimimaan suomalaisten hyväksi, eli ensisijaisesti puolue haluaa käytettävät rahat Suomen kehittämiseen. Rehellisyys, inhimillisyys ja yrittämisen kunnioittaminen ovat keskeisimpiä asioita heidän puolueessaan. Perussuomalaiset ovat kansallismielinen puolue, joka ei usko oikeistolaiseen rahavaltaan, eikä vasemmistolaiseen järjestelmävaltaan. Tämän vuoksi perussuomalaiset istuvat eduskuntasalin keskiosassa, eli he eivät kannata oikeistolaista tai vasemmistolaista ajattelutapaa. Perussuomalaiset tulevat kansalaisten luokse esim. paistamaan makkaraa ja juttelemaan äänestäjien kanssa kasvotusten.
Lue lisää perussuomalaisten kotisivulta.
Teksti: Mira Kontio ja Ahmed Prince
Kolme kovaa kilpasilla
Meidän tehtävänä oli tutustua muutamaan puolueeseen, mitkä saimme itse valita. Valitsimme Vasemmistoliiton, Kokoomuksen ja Perussuomalaiset.

Kuva: http://www.vasemmisto.fi
’’Tavoitteenamme on oikeudenmukainen ja ekologisesti tasapainoinen maailma’’.
Me tutustuimme Vasemmistoliiton nettisivuihin ja heidän puolueensa tuo esiin seuraavia asioita ja tavoitteita:
- Vähennetään työttömyyttä paremmalla talouspolitiikalla
- pienennetään varallisuuseroja
- taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia
- kaikille mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan
- kohtuullistetaan asumisen hintaa
Saimme sellaisen käsityksen, että puolue vetoaa äänestäjiin, jotka ovat yhteiskunnassa vähän huonommassa asemassa, valmiita jakamaan omaan omaisuuttaan muiden hyvinvoinnin nimissä ja jotka ajattelevat samalla tavalla.
Vasemmistoliitto näkyy mediassa netissä sekä lehdissä. Esimerkiksi uutisissa on juttuja Vasemmiston jäsenistä. Vasemmistoliiton nettisivu oli mielestämme tylsä ja siellä oli liikaa tekstiä. Nettisivuilla oli paljon turhaa tekstiä mitä ei jaksanut lukea. Kuitenkin olemme huomanneet, että vasemmistoliiton jäsenet mainostavat paljon itseään valtateiden ja teiden varrella pienillä punavalkoisilla kylteillä. Meidän makuumme vasemmistoliiton aatteet ja periaatteet olivat ihan hyviä, mutta nettisivut olivat tylsimmät näistä kaikista kolmesta puolueesta.
Lue lisää vasemmistoliiton kotisivulta.

Kuva: http://www.kokoomus.fi
’’Kokoomus on vahva arvopuolue, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa hyvinvointivaltiota, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä elämässään ja jossa heikoimmista pidetään huolta’’. Näin Kokoomus kuvailee itseään heidän nettisivuillaan. Huomasimme heti ensimmäiseksi Kokoomuksen nettisivuilla, että he tuovat tällä vaalikaudella esiin 5 pääajatusta, jotka ovat:
- Asetetaan työ etusijalle
- Käännetään osaaminen uuteen nousuun
- Kehitetään hyvinvointia vaikeinakin aikoina
- Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijä
- Vahvistetaan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa
Kokoomus vetoaa mielestämme sellaisiin äänestäjiin, jotka tienaavat hyvin ja ovat yrittäjiä. He myös haluavat vedota ihmisiin, jotka ovat omavaraisia ja joita kokoomuksen ajatukset koskettavat.
Olemme huomanneet, että Kokoomus näkyy mediassa aika paljon. Esimerkiksi heillä on mainos televisiossa puolueestaan, netissä on paljon uutisia sekä ulos on ilmestynyt vaalikylttejä, joissa esitellään puolueen jäseniä. Puolueen nettivisujen ulkonäkö on siisti ja yksinkertainen sekä teksti on mukavan isoa ja helppolukuista. Sieltä löytyy myös hyvin tietoa puolueesta eikä se ole tylsä.
Lue lisää kokoomuksen kotisivulta.
Kävimme myös Perussuomalaisten nettisivuilla ja saimme tietää, että Perussuomalaisten vaalien ja puolueen pääteemoja ovat:
- Pitää keskittyä suomalaisista huolehtimiseen
- ’’Meidän ei kuulu olla koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto’’
- Painottavat yrittäjyyttä ja kilpailutusta
- Kiusaaminen on levinnyt kaikkialle ja sen pitää loppua
- Myös turhan sääntelyn purkaminen on tärkeää
- Panostaminen maanpuolustukseen
- Julkisen sektorin korjaaminen
- Taloudelliset leikkaukset pitäisi aloittaa maahanmuuton ja kehitysmaan tapaisista maailmanparannusmenoista
Ihmiset, jotka äänestävät perussuomalaisia ovat samaa mieltä siitä, että Suomen EU jäsenyydestä on haittaa ja haluavat markan takaisin. Äänestäjät ovat yleensä supisuomalaisia, jotka haluavat, että Suomalaiset keskittyvät suomalaisiin eikä ulkomaalaisiin. Me emme henkilökohtaisesti kannata perussuomalaisia ja ovat meidän makuumme liian suppeakatseisia Suomen ulkopuolista yhteistyötä kohtaan.
Perussuomalaiset näkyvät mediassa aika vähän, mutta Timo Soini näkyy mediassa paljon. Nyt kadun varsille on ilmestynyt myös perussuomalaisten vaalikylttejä.
Lue lisää perussuomalaisten kotisivulta.
Mitä eroja puolueissa on?
Kuvauksista pystytään selkeästi havaitsemaan puolueiden eroavaisuuksia mm. arvomaailmassa. Vasemmistoliitto korostaa yhteisöllisyyttä ja valtion tärkeyttä. Kokoomus arvostaa kovaa työtä ja yrittäjyyttä ja kallistuu enemmän amerikkalaisten perinteiseen ”jokainen on oman onnensa seppä” aatteeseen. Oikeiston ja vasemmiston ajatusmaailmat eroavat toisistaan siis huomattavasti. Kolmas valitsemamme puolue Perussuomalaiset asettuu puoluekartalla keskelle. Autoritaarisena puolueena se ihannoi vanhoja arvoja. Jo nimestä voidaan päätellä että puolue ajaa selkeästi suomalaisten asioita ja sanovat sivuillaan että Suomen ei kuulu olla koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto. Perussuomalaisia syytetään yleisesti populismista jota lietsoo se että persut ovat aiemminkin jättäytyneet hallituksesta, viime vaalikautena Timo Soinin mukaan eurokriisin takia.
Etsiessämme tietoja vertailimme eri puolueiden nettisivuja. Pidimme kokoomuksen omista eniten, sillä se oli selkeän näköinen ja vaaliohjelman pääkohdat tulivat selkeästi esiin. Vasemmistoliiton sivuista emme pitäneet kuten jo ylempänä on mainittu. Eniten medianäkyvyyttä on Helsingin Sanomien mukaan Kokoomuksella, mikä ei ole yllättävää koska onhan kyseessä sentään Suomen suurin puolue.
Teksti: Erin Hämäläinen ja Ilma Kovacs