Auttaminen on hauskaa!

Tilussa vietettiin Tehdään hyvää -päivää perjantaina 6.11. Lukiolaiset yhdistivät voimansa tuottaakseen hyvää mieltä itselleen ja tarjotakseen apua sitä tarvitseville.

Tilulaiset valmistautuvat Kirkon ulkomaanavun lipaskeräykseen. Kuva: Heli Toivonen.

Tilulaiset valmistautuvat Kirkon ulkomaanavun lipaskeräykseen. Kuva: Heli Toivonen.

Opettajat valmistautuvat lähtemään Unicef-kävelylle. Kuva: Heli Toivonen.

Opettajat valmistautuvat lähtemään Unicef-kävelylle. Kuva: Heli Toivonen.

Tikkurilan lukiossa on jo pitkään vietetty hyvinvointipäivää pari kertaa vuodessa. Viime keväänä asetelma käännettiin päälaelleen: emme etsineet hyvinvointia vain itsellemme, vaan halusimme tuottaa sitä myös muille. Silloin tilulaiset jalkautuivat ympäri Vantaata työskentelemään muun muassa vanhusten ja lasten parissa sekä keräämään rahaa apua tarvitseville. Päivästä jäi hyvä fiilis, ja palaute oli kiittävää.

Auttajat saivat rintamerkit, jotta auttajat erottuisivat katukuvassa. Kuva: Heli Toivonen.

Auttajat saivat rintamerkit, jotta auttajat erottuisivat katukuvassa. Kuva: Heli Toivonen.

Temppupaja sai suuren suosion peruskoululaisten keskuudessa. Kuva: Heli Toivonen.

Temppupaja sai suuren suosion peruskoululaisten keskuudessa. Kuva: Heli Toivonen.

Vauhdikasta menoa liikuntasalissa. Kuva: Heli Toivonen.

Vauhdikasta menoa liikuntasalissa. Kuva: Heli Toivonen.

Tänä syksynä kaikki vantaalaiset lukiot sekä ammattiopisto Varia osallistuivat Tehdään hyvää viikkoon 2.–6.11. Tilun vuoro oli perjantaina. Viikon ideana oli koota yhteen hyvät teot ja lisätä vantaalaisten oppilaitosten näkyvyyttä ja yhteishenkeä. Sivistysviraston tavoitteena on luoda vantaalainen ilmiö, joka tunnetaan kaikkialla Suomessa.

Hierontapaja rentoutti! Kuva: Heli Toivonen.

Hierontapaja rentoutti! Kuva: Heli Toivonen.

Tennispallohierontaa saattaa saada Tilussa muulloinkin kuin Tehdään hyvää -päivänä. Kannattaa kysyä kuraattori Tuijalta tai psykologi Annelta! Kuva: Heli Toivonen.

Tennispallohierontaa saattaa saada Tilussa muulloinkin kuin Tehdään hyvää -päivänä. Kannattaa kysyä kuraattori Tuijalta tai psykologi Annelta! Kuva: Heli Toivonen.

Erilaisia auttamistapoja oli niin monta, että jokainen löysi varmasti itselleen sopivan. Osallistuimme muun muassa Kirkon ulkomaanavun keräykseen, Unicef-kävelyyn, taksvärkkikeräyksiin, katusoittoon sekä neulonta-, hieronta- ja joulukorttipajoihin. Tarjolla oli myös työskentelyä Vantaan kaupungin pajoissa sekä Kiasmassa. Osa lukiolaisista ilahdutti vanhuksia Suopursun palvelutalossa, osa järjesti Jokiniemen peruskoululaisille temppuradan tai leikitti koululaisia Kuusikossa. Auditoriossa heräteltiin tunteita kahdessa konsertissa.

Voiko taiteella muuttaa maailmaa -kurssilaiset esiintyivät auditoriossa. Kuva: Heli Toivonen.

Voiko taiteella muuttaa maailmaa -kurssilaiset esiintyivät auditoriossa. Kuva: Heli Toivonen.

Joulukorttipajassa valmistui kymmenittäin kortteja vantaalaisille vanhuksille. Kuva: Heli Toivonen.

Joulukorttipajassa valmistui kymmenittäin kortteja vantaalaisille vanhuksille. Kuva: Heli Toivonen.

Kortti tuntemattomalta ilahduttaa. Kuva: Heli Toivonen.

Kortti tuntemattomalta ilahduttaa. Kuva: Heli Toivonen.

Päivän päätteeksi eräs joulukorttipajaan osallistunut opiskelija sanoi, että tällaiset päivät rikkovat mukavasti rutiineja, ja jos samalla voi auttaa muuta, niin mikäs sen hienompaa. Hyvin sanottu.

Lisää tällaista!

Käsityöpajassa valmistui mm. sukkia lapsille ja tilkkuja täkkiin. Kuva: Heli Toivonen.

Käsityöpajassa valmistui mm. sukkia lapsille ja tilkkuja täkkiin. Kuva: Heli Toivonen.

Lukiossa ei ole käsitöitä, mutta Tehdään hyvää -päivän pajassa kädentaidoista oli hyötyä. Kuva: Heli Toivonen.

Lukiossa ei ole käsitöitä, mutta Tehdään hyvää -päivän pajassa kädentaidoista oli hyötyä. Kuva: Heli Toivonen.

Teksti: Antti Pentikäinen
Kuvat: Heli Toivonen

Lisää kuvia löytyy Tikkurilan lukion Instagram-tililtä aihetunnisteella #tehdäänhyväävantaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s