Kahvia ja yhteishenkeä opettajille

Tikkurilan lukion opettajat katoavat jonnekin joka maanantai klo 13.15–13.45. Opiskelijat kutsuvat hetkeä pitkäksi välitunniksi. Nyt paljastamme, miksi tilulaiset joutuvat odottamaan puoli tuntia keskellä päivää.

Ruotsinopettajat Marika ja Jani valmistelevat kahvipöytää opettajia varten. Kuva: Antti Pentikäinen.

Ruotsinopettajat Marika ja Jani valmistelevat kahvipöytää opettajia varten. Kuva: Antti Pentikäinen.

Tikkurilan uusi lukio aloitti syksyllä 2002. Meistä tuli kerralla Suomen suurin päivälukio, jonka opiskelijamäärä oli yli 800. Nykyisin meitä on jo melkein 1200.

Suuren opiskelijamäärän lisäksi myös opettajia oli enemmän kuin muissa kouluissa – tätä nykyä jo noin 70. Kaiken lisäksi opettajat oli ripoteltu ympäri koulua ainekohtaisiin opettajainhuoneisiin. Uusiin kollegoihin tutustuminen oli vaikeaa, ja myös virallisten asioiden hoitaminen oli haasteellista. Tajusimme pian, että tarvitsemme jonkin tekosyyn tavata toisiamme epämuodollisissa merkeissä.

Ratkaisu pulmaan oli yhteinen kahvihetki kerran viikossa, jolloin saatoimme rupatella rennosti kahvin ja leivonnaisten äärellä. Opiskelijat puhuvat ”pitkästä välkästä”, opettajille se on pedagoginen kahvihetki tai tuttavallisemmin pedakahvit.

Maanantain kahvipöydän teemana oli Ruotsi: niinpä tarjoiluja koristivat Vickanin ja Danielin kuva, ruotsin lippu, riimukivi ja Lucia-neito. Kuva: Antti Pentikäinen.

Maanantain kahvipöydän teemana oli Ruotsi. Niinpä tarjoiluja koristivat Vickanin ja Danielin kuva, Ruotsin lippu, riimukivi ja Lucia-neito. Kuva: Antti Pentikäinen.

Eri aineryhmät keittävät kahvit ja hankkivat herkkuja omilla vuoroillaan. Osa opettajista leipoo, osa ostaa valmista, osa laittaa esille hedelmiä ja kasviksia. Myös juustot ja makeiset ovat suosittua tarjottavaa. Rennon jutustelun ohella toki hoidetaan myös virallisia bisneksiä, mutta pääpaino on vapaamuotoisessa seurustelussa.

Nyt salaisuus on siis paljastettu! Jos opettajat saapuvat nelospalkin tunnille hymy kasvoillaan ja pullanmuruja suupielessä, niin selitys piilee kollegiaalisessa vieraanvaraisuudessa.

Teksti: Antti Pentikäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s